Vanhat lattiaeristeet veks

Ihanaa olla lomalla! Saa nukkua pitkään. Tai näin olen kuullut että jotkut lomallaan tekevät. Eilen ensimmäisen lomapäivän kunniaksi auto starttasi klo 7, suuntana raksa 😛 Eipä sitä olisi malttanutkaan nukkua, kun raksalla alkoi vanhan lattiaeristeen poisto. Paikalle saapui imuriauto ja kaksi työmiestä.

IMG_0409

Imurilla otettiin eristeet niistä huoneista, joissa sitä vielä oli eli kylppäristä, keittiöstä, pirtistä ja vintiltä. Kahden päivän homma se oli! Eilen aloitettiin ja tänään vielä jatkettiin. Kylppärissä ja keittiössä tuli nopsaan valmista. Siellä eristettä oli melko ohuelti. Tässä näytettä keittiön lattiasta, kun osa eristeestä on poistettu.

DSCN0047

Keittiön ja kylppärin osalta homma oli äkkiä taputeltu ja silloin mietittiin, että tässähän ei kauaa nokka tuhise kun kaikki huoneet on käyty läpi! Sittenpä päästiin pirtin puolelle ja totuus iski. Pirtin eristeen kanssa tehtiin töitä tuntikausia. Kaikki se hiekka ja sammal oli painautunut hyvinkin tiiviiksi vuosien saatossa ja sitä oli paksusti. Yksi kaveri käytti imuria ja toinen kaveri yhdessä Saken kanssa möyhensivät eristettä irtonaisemmaksi talikolla sekä hommaan yllättävän hyvin soveltuvalla sorkkaraudalla.

Aikanaan kun rossipohja on tehty, on pohjan ja eristeen väliin laitettu ilmansulkupaperiksi tuohta. Sitä oli käytetty kauttaaltaan koko pirtin lattiassa. Tuohi oli selvästi kuivattu tulen äärellä. Mietimme, että olisiko se kuivattu riihessä, josta se on saanut kunnon nokikerroksen pintaan. Keräsin tuohet jätesäkkeihin ja vein latoon. Siinäpä syttöjä seuraavaksi sadaksi vuodeksi 😀

Alakerran osalta imuriauto kävi tyhjentämässä kuorman neljä kertaa. Pirtin lattiassa eristettä oli arviolta 24 tonnia. Lapiohommina me ei oltaisi saatu tyhjennystä tehtyä ikinä! Kyllä ennen on kaikki tehty paremmin. Tai jos ei paremmin, niin ainakin aikaa ja vaivaa säästämättä: Joku on käynyt hakemassa metsästä aikasta paljon tuohta ja kuivannut sen. Joku on latonut sen rossipohjan päälle. Joku on käynyt hakemassa jostakin 24 tonnia hiekkaa ja sammalta ja lapioinut sen tuohien päälle. Silloin joskus joku hoiti homman lapiolla. Toivottavasti lapion varressa on ollut enemmänkin porukkaa. Ihan älytön homma. Huhhuh. Respect.

Saatiin pirttikin lopulta valmiiksi 🙂 Näkymä pirtin ovelta ennen ja jälkeen.

Pirtin rossipohja on tehty kehyksen muotoon, mikä jatkossa todennäköisesti helpottaa lattian suoristusprojektia.

DSCN0134DSCN0136DSCN0139

Tuo tötsä keskellä lattiaa on se siivousluukku, jonka kautta emäntä on lakaissut roskat lattian alle 🙂

Tänään viimeisteltiin projekti vintin osalta. Siellä homma sujui mukavan sutjakkaasti. Kaksi kuormallista eristettä sieltä lähti.

IMG_4366DSCN0181DSCN0192

Nyt tuntuu että ollaan projektissa yhdenlaisessa taitekohdassa. Talo on nyt sisältäpäin paljas ranka, josta suunta on kohti uutta 🙂 Ensimmäinen homma on pirtin lattiarungon suoristus.

 

7 kommenttia artikkeliin ”Vanhat lattiaeristeet veks

  1. Huhhuh mikä homma – etenkin kun sen kääntää noin toisin päin, eli miettii miten työ on alun perin tehty! Paappa omale kohale! Nyt on pakko esittää kysymys joka herää jokaisen postauksen yhteydessä: mistä te tiedätte kaikki nää jutut? Että mitä talon kanssa pitää tehdä? Missä järjestyksessä? Mitä 100 vuotta sitten on tehty ja miten? Tiedän jo että vastaus on ”Sakke”, mutta jostakinhan Sakenkin tietojen on tultava! 😎

    Tykkää

    • Yritin kaivaa vastausta tuohon muakin mietityttäneeseen kysymykseen. Mistä se aina tietää mitä seuraavaks pitää tehdä? Vastaus on että ”se vaan tulee jostain, synnynnäistä ja geeneissä” 😂 Toisilla on erilaiset syntymälahjat kuin toisilla! 😁

      Tykkää

  2. En lakkaa kyllä ihmettelemästä tätä projektia 😄Niin iso hatunnosto! Jännittää oma pikku tapetointiprojektikin että kuinka se onnaa..sit ajattelen teitä ja totean että sehän menee ihan vasurin pikkurillillä 😆

    Tykkää

    • Onhan meillä tässä vielä pientä laittoo 😅 Tapetointi ei oo meidän kummankaan vahvuuksia mut onneks yks tapettifriikki kaveri on jo lupautunu hoitaan sen puolen 😄 Niistä lähtökohista peukku sun projektille! ☺️

      Tykkää

  3. Paluuviite: Vihdoinkin kotona | Rantatöyrä

Jätä kommentti