Puusavotta

Noin kuukausi sitten teimme syyssiivouksen pihassa. Otimme paikalliselta yrittäjältä vaihtolavan viikonlopuksi ja nakkelimme siihen kaikki pihalla lojuvat laudanpätkät ja muun hävitettävän puutavaran. Lava tuli aivan täyteen (hämmentävää kuinka paljon pihalle kertyykin roskaa). Naulattomat, maalaamattomat laudanpätkät ja muu hyväkuntoinen puutavara otettiin talteen ja se käytetään polttopuuna. Nyt saatiin koeajaa traktorin perään kiinnitettävä klapisirkkeli. Hyvinhän se toimi. Yllättävän äkkiä oli puutavara muutettu polttopuiksi, olisiko ollut puolen tunnin homma.

Kuiva puutavara laitettiin latoon ja kostealle puulle tehtiin paikka ladon päätyyn, missä se saa kuivua. Päätyyn rakennettiin myös paikka talon seinästä puretulle lautatavaralle, jota voi vielä joskus hyödyntää jossakin projektissa.

Puusavotta on jalkautunut jo niinkin pitkälle, että olemme päässeet testaamaan tulisijoja. Sekä makkarin pönttöuuni että pirtin leivinuuni lähtivät heti vetämään, mikä oli positiivinen yllätys! Savu löysi tiensä piippuun kyselemättä, eikä tuprunnut sisälle 🙂 Nyt ollaan pidetty pientä tulta molemmissa uuneissa useampana iltana. Lähdetään tällälailla pienesti liikenteeseen, että uunit saavat rauhassa heräillä useamman vuoden hiljaiselon jälkeen. Talven mittaan niissä voi sitten alkaan pitämään tulta ihan lämmitysmielessä.

Ennen kuin leivinuuniin laitettiin tulet, uunin kyljessä oleva ylimääräinen aukko muurattiin umpeen ja uunin alalaidassa olevaan reikään muurattiin nokiluukku. Uuni odottaa vielä pintaremonttia, mutta on täysin toimintakunnossa.

Ennen leivinuunin ensimmäisiä tulia siivosin uuninpankon, joka oli vielä muovitettuna katon maalauksen jäljiltä. Uunin rakosesta löytyi Pietarsaaren tupakkatehtaan sikaritupakkaa ajalta, jolloin paketti oli maksanut 30 markkaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s