Kellarin katon viimeistely

Käytiinpä viimeistelemässä kellarin katto. Kellarissa on kaksi huonetta, joiden välissä on ovi. Betoninen väliseinä aiheutti katon tekijöille hieman haasteita, kun se ei ollut ihan sitä suorinta mallia 😉 Katon viimeistä lautaa sai sommitella kohdalleen muutamaankin kertaan ennen kuin siitä sai oikean mallisen.

Niinhän se katto valmistui 🙂

Tänään saaressa ripsutteli vettä ja tuuli kylmästi, hrrr. Otimme turren kanssa lämpimiksemme pienin tiiliprojektin. Talon päädyssä oli tiilikasa syksyn piippurempan jäljiltä. Roudailin ne maitokärryillä navettaan uusiokäyttöä odottamaan. Talon taakse jäi vielä kunnon kasa odottamaan seuraavaa kylmää päivää 😉

DSCN0649

Pihan nurmi on ollut todella huonolla hoidolla vuosikymmeniä. Nurmen alta pilkistää jos jonkinlaista roskaa. Tarkoitus on sitten joskus kuoria pihasta pinta pois, jotta saadaan se hieman tasattua ja päästään eroon pullonkorkeista ja muusta roinasta. Tänään huomion kiinnitti valkoinen posliini, joka pilkotti nurmen pinnassa. Oli pakko kaivaa esine ylös. Tällainen aarre tällä kertaa 😛 Taitaa olla semmoinen puhelin- tai sähkötolpan nupikka. Mikähän senkin tarina on kun on pihamultiin päätynyt?

DSCN0662

Kellarin katto kuntoon

Pirtin rossipohja on saatu paperoitua kokonaan. Se on homma on siis paketissa 🙂 Kiitos kaikille haastavassa hommassa mukana olleille!

Nyt viimemmäksi raksalla ollaan keskitytty kellarin katon korjaukseen. Talon vasemmassa päädyssä, kamarien alla on mukavan kokoinen kellari.

DSCN0562

Kellarin katto oli homeessa, joten se meni vaihtoon. Kesärenki-Tuomas oli viime viikonloppuna auttamassa katon purussa. Kellarin katto on siis kamarien lattian alla. Koska lattiat on purettu pois, kattoon pääsee käsiksi.

Tuomas ja Sakke purkivat katon pois.

Kellarin kattoa kannattelevat parrut olivat myös homeessa, joten remppakaksikko vaihtoi ne.

DSCN0568

Minun ja Saken tämän päivä homma oli tehdä uusi katto puretun tilalle. Jiirisaha siis laulamaan 🙂

DSCN0594

Raakaponttilautaa toinen toisensa perään ja paineilmanaulaimella kiinni.

Siinäpä sitä on, uutta kellarin kattoa 🙂

DSCN0613

Tänään raksalla tehtiin muutakin kuin perushommia, nimittäin puunattiin puudeli kesäkuosiin.

IMG_0651DSCN0559

Kyllä nyt kelpaa kirmata 😀

IMG_0667

Pohjakuvat

Yleisön pyynnöstä tässä näytille talon pohjapiirustukset 🙂 Nämä ovat sarjassamme ”suuntaa-antavat piirrokset”, eivät siis täydelliset.

Alakerta

Alakerta

Sisään tullaan kuistin kautta, joka on tarkoitus jättää kylmäksi. Kesällä sitä koristaa runsaslukuiset, punaiset pelargoniat 😉 Kuistissa on ikkunat molemmilla sivuilla ja oven päällä. Ikkunat menevät kesällä puusepälle kunnostettavaksi.

Vintille vievät portaat ovat nyt eteisessä, mutta niiden lopullinen paikka ei ole vielä selvillä. Portaat suunnitellaan erikseen asiantuntijan kanssa. Nykyiset portaat ovat jyrkät ja kapeat, eivätkä ne täytä nykyajan vaatimuksia. Toivottavasti uudet portaat saadaan mahdutettua eteiseen, ettei niitä tarvitse laittaa pirtin puolelle. Eteinen tulee muutenkin olemaan melko haastava paikka vaatesäilytyksen ja arjen kannalta. Kovasti toivon, että eteisen ja keittiön välinen oviaukko saisi jäädä ennalleen, mutta pitää nyt katsoa miten porrasasia ratkeaa.

Eteisestä oikealle on pirtti, jossa on 48 neliötä tilaa olohuoneelle ja ruokailutilalle. Leivinuuni on vähintäänkin riittävän iso, siinä paistaa leivät samantien koko kylälle 😛 Pirtissa on kokoonsa nähden tosi vähän ikkunoita ja olemassa olevatkin ovat aika pieniä. Paikallinen puuseppä ihmetteli asiaa kun kävi katsomassa paikkoja. Vähäisen luonnonvalon takia valaistus tulee olemaan isossa roolissa. Tilasimmekin paikalliselta valaisinkauppiaalta valaistussuunnitelman. Valaistuksessa tullaan käyttämään reilusti spotteja.

Pirtistä kapea ovi vie keittiöön. Kuvassa keittiösuunnitelma on vielä vaiheessa ja saarekekin väärinpäin. Todennäköisesti keittiöön tulee suht pitkä saareke saman suuntaisesti tiskiallasseinän kanssa. Astianpesukone on oven vieressä oikealla ja uuni tiskialtaan toisella puolella. Saarekkeeseen tulee liesi. Jääkaappipakastinyhdistelmä tulee ikkunan vasemmalle puolelle. Keittiöön jää puuliesi, jolla voi keitellä hernesoppaa isommallekin porukalle.

Keittiöstä pääsee kylppäriin. Sisätiloihin ei tule saunaa. Suihkukopin lisäksi kylppäriin tulee amme, jossa voi viettää tseniläisen hetken aina kun siltä tuntuu 🙂 Saunomiset hoidetaan pihasaunassa. Kylppäriin tulee myös kodinhoitohuoneosia, jota ei vielä ole sen tarkemmin suunniteltu.

Kylppäristä on kulku myös makkariin, josta pääsee takaisin eteiseen. Makkarin nurkassa pöhisee pönttöuuni. Aivan alunperin makkarista piti tulla kylppäri ja toisinpäin. Olisihan kulku suoraan eteisestä kylppäriin ollut kätevää. Tässä kuitenkin vanha talo oli eri mieltä. Nykyisen huonejärjestyksen puolella ovat makkarin pönttöuuni, jota ei missään nimessä haluttu purkaa ja hyväkuntoiset hirsiseinät, jotka olisi ollut sääli piilottaa kaakeleiden alle. Kylppärin seinät ja lattia eivät ole niin hyvässä kunnossa ja nurkassa ollut takka oli purkukuntoinen. Näillä perusteilla kylppäri ja makkari valitsivat paikkansa.

Yläkerta

YläkertaYläkerrassa jatkuu sama trendi ikkunoiden kanssa, eli niitä on vähänlaisesti. Ikkunat ovat ainostaan molemmissa päädyissä. Yläkerran tiloissa tulee olemaan täyttä huonekorkeutta kahden metrin leveydeltä ja siitä viisto katto molempiin suuntiin. Huonejakoa ei ole vielä kovin tarkkaan suunniteltu. Tilat piti kuitenkin teknisistä syistä nimetä rakennuslupahakemukseen. Tuskinpa meille kotiteatteria oikeasti on tulossa 😉

 

Paperihommia eli siistiä sisätyötä

Pirtin paperointi alkaa olla jo loppusuoralla. Petrikin oli eilen apuna raksalla. Kehikkoa nostettiin liinoilla että saadaan paperi alle.

DSCN0504

Emännällä on viikkosiivous menossa 😛 Enimmät kivet pitää imuroida pois ennen paperointia.

DSCN0514

Raksahommat vaativat välillä akrobatiaa onnistuakseen! Paperin laitto nurkkiin on melkosta säätämistä. Se pitää saada laitettua yhtenä palana niin että se kattaa varmasti joka kohdan. Tuleepa samalla reenattua origamitaitojaan 😉

Roudattiin sisäovet aittaan. Siinä on puusepälle työsarkaa kesäksi 🙂

DSCN0488

Keittiön rossipohjan purku

Sakke ja iskä ovat ahkeroineet raksalla tämän viikon. Keittiön rossipohja on saanut lähtöpassit ja alta löytyi peräkärryn täydeltä villaa. Mineraalivilla on lahottanut yhden parrun keittiön nurkasta ja putketkin ovat hieman vuotaneet, joten ainakin yksi parru menee vaihtoon.

DSCN0399

Metrin verran on matkaa maahan 🙂

DSCN0403

Pirtin rossipohjan paperointi on sujunut hyvin. Nyt ollaan jo leivinuunilla asti.

DSCN0435

Käytiin tänään katsomassa kevättä Ojakylän lahdella, siinä Luovontien toisella puolen. Lokkeja siellä näkyi ja sorsalintuja. Kiikarit pitäisi hommata asap ja alkaa bongata. Twist, twist!

Luodon kevätsää on yllättänyt uusasukkaat. Koko viikon mantereella on satanut lunta ja ollut kovin pilvistä. Saariston lapset sen sijaan ovat saaneet nauttia auringosta koko viikon! Tänäänkin kun lähdettiin auringonpaisteesta, mantereen päällä oli tiivis pilvi. Hassua 🙂

IMG_0603

Sisäkaton paikkausta ja rossipohjan paperoinnin startti

Männä viikolla käytiin parinakin iltana saaressa puuhailemassa. Sisäkatossa oli muutama huono kohta, joissa oli kosteus päässyt syömään puuta ja ne piti vaihtaa. Ei tarvinut lähteä kauppaan uutta puuta hakemaan, riitti että kävi mutkan riihessä 🙂 Sieltä löytyi sopivaa tavaraa paikkaushommiin.

Uutta lautaa tilalle ja lopputulos näyttää alakerran puolelta oikein mainiolta.

Tänään saimme raksalle talkooapua Nivalasta. Jaanan kanssa purettiin kylppärin rossipohja. Superhienot synttärilahjamaitokärryt pääsivät tositoimiin 😀

Aleksi ja Sakke keskittyivät pirtin puolella rossipohjan paperointihommiin. Rossipohjan päälle laitetaan ilmansulkupahvia. Sen päälle tulee sitten aikanaan ekovillaeriste (kunhan sähköt ja putket on vedetty). Eristeen päälle tulee taas pahvikerros ja sen päälle varsinaiset lattialankut. Miehet saivat kätevästi nostettua pirtin rossipohjan hirsikehikon liinojen varaan. Pahvi laitetaan kehikon alle.

Iiriskin heräsi päiväunilta ja tuli tarkistamaan työn jäljen 🙂

DSCN0375

Rantatöyrän väki kiittää erinomaisen hienosta ja tarpeellisesta synttärilahjasta! ❤

IMG_0580

Ulkoverhouksen maalisävyt testissä

Eilen iltapuhteena testailtiin ulkoverhouksen maalisävyjä. Ulkoverhous menee uusiksi jossakin vaiheessa, jos ei tänä kesänä niin sitten seuraavana. Kyseessä on muutakin kuin ulkonäköasia: ulkoverhouksen vaihdon yhteydessä ulkoseiniin lisätään eristeeksi selluvillaa (eli ekovillaa, jota laitetaan myös lattioiden alle). Ajatus olisi tehdä talosta perinteisen kartononkeltainen. Nythän se on punainen niin kuin naapuritalokin. Pitää vielä varmistaa Pohjois-Pohjanmaan museolta, onko niillä jotain mielipidettä asiaan vai saadaanko laittaa sellainen väri kuin parhaalta tuntuu. Saaren muissa useamman talon pihapiireissä päärakennukset ovat lähes poikkeuksetta eri väriset. Rakennuslupahakemuksessa keltainen meni läpi, no problem.

Testissä meillä oli Uulan pellavaöljymaali ja Virtasen 4 öljyn maali. Virtasen maalilla voi maalata myös pakkasessa! Purkin kyljessä taisi olla lämpötilasuositus -25 – +25 -astetta. Ehkä siirrämmekin ulkoverhorempan joulukuulle 😛

IMG_0533

Kyllä eri firmojen maalisävyistä pientä eroa löytyy. Vasemman puoleiset kaksi ovat Uulaa ja oikean puoleiset Virtasta. Kumpaakin kokeitiin kahteen puupalikkaan niin että toisessa sekoitettiin maaliin pari tippaa vettä. Sen pitäisi tehdä maalista himmeämpää. Sitä eroa en kyllä huomannut ainakaan noin yhden maalikerroksen perusteella… Äkkiseltään sanoisin, että Virtasen maali on parempi, enempi kartanonkeltainen. Se oli myös helpompi levittää.

IMG_0535

Tässä vielä todistusaineistoa niistä pistoolin panoksista, joita vintiltä löytyi ja joista oli jäänyt hajamielisyyksissään kuva ottamatta. Hyvä saada nämäkin dokumentoitua 🙂

IMG_0543