Paperointia pakkasessa

Tässäpä tilannepäivitystä parin viikon takaa. Huomasin juuri, että tämän artikkelin julkaisu oli mennyt vikaan, joten tässä se uudemman kerran 🙂

Näillä leveyksillä on saatu pari viikkoa nauttia siitä mistä suomalainen tykkää nimittäin pakkasesta. Elohopea on asettunut tukevasti -20 ja -30 asteen väliin. Remppaajille nämä kelit ovat olleet hieman liikaa ja raksahommat ovat olosuhteiden pakosta jääneet odottamaan parempia aikoja. Kovasti tekisi mieli edistää lattiaprojektia, kun se nyt on saatu villan puhalluksen osalta hyvään vauhtiin, joten eilen läksimme raksalle pakkasta uhmaten.

Kylmä ilma on jäädyttänyt Perämeren ja jäätien teko on jo hyvässä vauhdissa. Vielä kymmenisen senttiä pitäisi jääkerroksen vahvistua, että päästään huristelemaan saareen vetten päällä. Toistaiseksi homma hoidetaan kuitenkin sulaa väylää pitkin lautalla.

Hailuoto siintää horisontissa lautan keulalta katsottuna.

Raksamiehen ja -koiran pakkasvarustus 😉

Raksamiehellä näkyy vain silmät huivin alta ja koiralla on mantteli päällä.

Lattiaprojektin seuraava vaihe on ilmansulkupaperin laitto villan päälle. Paperin päälle tulee sitten lattialankut. Aloitimme paperoinnin makkarista.

Ensimmäinen paperisuikale on paikoillaan.

Paperi on niin leveää, että homma sujui yllättävän näppärästi. Makkarin osalta työ oli taputeltu kolmella ja puolella paperisuikaleella. Ainoa säätämistä vaatinut kohta oli pönttöuunin ympärys.

Paperisuikaleet kiinnitetään toisiinsa ilmansulkuteipillä, mutta eilen oli liian kylmä siihen hommaan. Teippaukset hoidetaan sitten kun lämpötila nousee. Onneksi ensi viikolle on luvattu lämpenevää, joten pääsemme hoitamaan paperointiprojektin loppuun 🙂

Makkarin paperointi on valmis.

Eteinenkin tuli eilen hoideltua teippauksia vaille valmiiksi. Tosi kiva että saimme hommaa taas eteenpäin, mutta täytyy myöntää että ei se hyvästä varustuksesta huolimatta parin kympin pakkassäässä herkkua ollut. Puoli vuotta sitten kärvisteltiin helteessä kun lämpöä oli 50 astetta enemmän kuin nyt. Onpahan tullut testattua raksahommia molemmissä ääripäissä 😛

Eteisen paperointi on valis. Isäntä viimeistelee yhtä kulmaa.

Pakkasesta viis, aina on hyvä sää leikkiä!

dscn0123

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s