Valkeus tuli

Hailuodossa oli viikonloppuna lämpötila plussan puolella. Piha oli aivan armottoman liukas. Vesi lirisi ränneissä ja tuntui ihan keväältä. Ajatus oli hiekoittaa pihaa, mutta kun hiekkaa ei etsinnöistä huolimatta varastoista löytynyt, siirryttiin vaihtoehtoon B eli sahanpurutukseen 😉

Isäntä lapioi sahanpurua puovirakennuksen edustalle.

Keittiön lattian kanssa otimmekin varaslähdön. Pirtti odottaa vielä paperointia ja lattialankkuja, mutta viime viikonloppuna tuntui siltä, että pitää päästä keittiön kimppuun. Sama kai se on missä järjestyksessä nämä hommat hoitaa, kun kaikki on kuitenkin hoidettava 😀

Keittiön lattiarakenteeseen on tulossa tuulensuojalevyt olemassa olevien palkkien väliin. Siihen päälle tulee niskat kahdessa kerroksessa ristikkäin. Tällaiseen rakenteeseen päädyttiin, jotta lattialankut saadaan asennettua (meidän mielestä) oikein päin, eli niin että lankut ovat ikkunasta tulevan valon suuntaisesti.

Isäntä konttaa lattiaparrun päällä ja suunnittelee lattian rakennetta.

Viikonloppuna saatiin sopivasta lisäkäsiä raksalle. Miehet askartelivat tuulensuojalevyjen kimpussa.

Miehet laittavat keittiön lattiaan tuulensuojalevyjä paikoilleen

Viikonloppuvierailla olikin tarjota spesiaaliapua raksalla. Onnea on sähköasentaja suvussa! 🙂

Saimme puovirakennukseen valot. Aivan mahtavaa! Kiitos Jaana ❤

Puovirakennuksessa on nyt kaksi valaisinta seinillä.

Alakkonää mua? Koiruuksilla meni hyvin leikit yksiin 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s