Pansiolaiset pohjoisessa

Viime viikonloppuna kävi raksalla pitkästä aikaa oikeita vieraita, nimittäin pansiolaiset Turuust 🙂 Sattupa ihana aurinkoinen talvipäivä vaikka marraskuun alkupuolta vasta mennään!

Esiteltiin vieraille tilukset ja käytiin Marjaniemessä lounaalla. Ei ollut ravintelissa suurta ruuhkaa tähän aikaan vuodesta 😉 Paikallisessa matkamuistomyymälä-kahviossa kahvilanpitäjä-mummo kysyi ystävällisesti, että meinataanko juoda kahvit vaiko mitenkä, kun ei viitsi turhaa pannullista keittää jos päivän ainoat turistit ei sitä juo 😀 No, ei me sit juotu kun juuri oltiin lounas päätetty jälkkärikahveihin. Pete kuitenkin osti matkamuistoksi Eemelin avaruusmunan 🙂 Eemeli 4v. ihan itse oli tehnyt avaruusmuna-avaimenperiä myyntiin ❤

Pansiolaiset oli saaressa sunnuntaina. Edellisenä päivänä, lauantaina, päästiin tutustumaan paikallisiin mukavassa tapahtumassa, nimittäin hirvipeijaisissa 🙂 Ne vietetään saaressa perinteisesti pyhäinpäivänä. Naapurit tien takaa, meren rannasta, sattuivat olemaan päiväkävelyllä samaan aikaan kun me kurvattiin aamupäivästä pihaan. Naapurit oikaisevat lähimetsään meidän pihan kautta. Kutsuttiin heidät piipahtamaan talossa sisällä. He olivat mielissään kun Rantatöyrä on otettu rempan alle 🙂 Kutsuivat meidät sitten samalla peijaisiin.

Pienen pitäjän hyvä puoli on se, että jos ei oikein tarkaan tiedä missä se hirvipeijaispaikka (eli koulu) on, niin ajaa vaan isoa tietä niin kauan että näkee jossain paljon autoja parkissa. Siellä se koulu ja peijaiset on 😀 Oli kiva käydä katsastamassa paikallista meininkiä. Hyvää hirvikeittoa sieltä sai!

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s