Uudet ikkunat saapuivat

Puusepän tekemät ikkunat kotiutuivat tällä viikolla Hailuotoon. Ne laitetaan paikoilleen sitten kun ulkovuoriremppa on tehty loppuun. Ihanaa saada jo jotain uutta odottamaan asennusta 🙂 Ikkunoita tulee alakertaan kahdeksan ja yläkertaan kaksi. Näiden lisäksi kuistin ja eteisen välisen parioven kummallekin puolen tulee pienet ikkunat eli yhteensä ikkunoita on tusinan verran.

IMG_2805 (2)

Emme olleet paikalla kun kuljetusfirma oli käynyt tuomassa ikkunat pihaan. Kävimme iltapuhteena siirtämässä ne suojaan puovirakennukseen. Apuna oli tietenkin isännän parhaat ystävät, Massikka ja Lepantteri 😛 Onni on oma traktori ja trukkipiikit 😉

IMG_2818

Kuistin ja eteisen väliset ikkunat purettiin kuorman päältä pois, jotta se mahtui sisälle puovirakennukseen.

IMG_2820

Sielläpä ikkunat nyt odottavat asennusta.

Kevään etenemistä on ihana seurata omassa pihassa. Lintubongarin listalla on jo västäräkin lisäksi ainakin kurki, joutsen, lokki, mustarastas, hanhi, kuovi ja haukka + erinäinen määrä sirkuttavia pikkulintuja, joita ei näy mutta kuuluu 😉 Allekirjoittaneella on vielä hieman lintulajit hakusessa… Suunnitelmissa on kuitenkin kehittyä tällä saralla! Ehkä ensi vuonna voin jo kertoa mistä hanhesta tai haukasta on kyse kun sellaisen nään 🙂 Kiikarit onkin nyt pakattu raksakassiin ja Suomen linnut -sovellus ladattu puhelimeen. Twist, twist!

2 kommenttia artikkeliin ”Uudet ikkunat saapuivat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s