Ulkovuoren viimeistelyä

Viime vuotisen julkisivurempan jäljiltä on vielä pientä viimeistelyhommaa tehtävänä. Tässä syksyn aikana on laitettu räystäslautoja paikoilleen.

Putkimieheltä vuokrattiin nosturi, joka helpotti kummasti näitä hommia 😉

DSCN0648

Kaikki räystälaudat (kuistia lukuun ottamatta) on nyt paikoillaan. Pellon puoleiseen päätyyn laitettiin malliksi myös nurkkalaudat. Hyvältähän tuo tuplalaudoitus näyttää 🙂 Räystään alla olevat hirsien päät koteloidaan ehkä joskus myöhemmin (tai vain odotetaan että silmä tottuu 😛 )

IMG_5010

Ikkunanpielilautojakin on asennettu ja enää pari ikkunaa odottaa laudoituksia.

IMG_5008

Nosturia hyödynnettiin myös puovirakennuksen katon pressun vaihdossa. Vanha muovi on ollut paikoillaan jo useamman vuoden ja kuten kuva kertoo, oli vaihdon tarpeessa…

IMG_4868

Vanha pois ja uutta tilalle 🙂

Tällä pärjää taas pitkään!

DSCN0643

Navetankin pressu pitäisi vaihtaa, mutta katon lappeet ovat niin pitkät, että työ vaatii erilaisen henkilönostimen:  nimittäin sellaisen jolla yltää tarpeeksi pitkälle. Navetan katto on niin huonossa kunnossa, että sinne ei uskalla mennä kävelemään. Pressun vaihto pitää tehdä kokonaan nosturista käsin.

2 kommenttia artikkeliin ”Ulkovuoren viimeistelyä

  1. Hienoa! Nuo ikkunanpuitteet kyllä antaa jo semmosen kuvan että täällä alkaa olla valmista. 🙂 (Ei vaan kannata kurkata sisälle…) Ihana oma tupa teillä siellä on!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s