Koolaukset keittiön seiniin

Kevät kiitää kovaa vauhtia kesää kohti. Rantatöyrän pihassa nähtiin eilen ensimmäiset pääskyset. Lämpötila kohosi melkein hellelukemiin, joten pääskysistä ei ollut päivääkään 😉

Keittiössä ollaan siirrytty seinien koolaukseen. Keittiön seinähirsien pinta on paikoin aika kirjavaa, joten seiniin laitetaan tapetit. Koolaus tuo mieleen viime kesän ulkovuorirempan. Siinäkin sai touhuta vatupassin kanssa ja tsuumailla koolauksia suoraan 🙂 Koolauksen päälle tulee levy ja siihen pintaan tapetti.

Hirren ja koolauksen välissä on paikoin nyrkin mentävä rako. Siitä voi päätellä, että hirsiseinä on himppusen vino 😛

IMG_4436

Seuraavaksi levyjä pintaan!

IMG_4437

Keittiön tapetteja ollaan kovasti laavailtu viime aikoina. Paperitapetit alkavat nykyään olla kortilla, kun alaa valtaa helposti seinään kiinnitettävät kuitutapetit. Paperitapetti vanhan ajan liisterillä on kuitenkin meidän valintamme, koska paperitapetti hengittää toisin kuin moderni tapetti. Suomalaisen Pihlgren & Ritolan ja ruotsalaisen Lim & Handtryckin paperitapettivalikoimaa on syynätty läpi ja niistä odotellaan nyt mallipaloja.

Itse asiassa Pihlgren & Ritolan tapeteista tuli joitakin mallipaloja jo talvemmalla, samoin kuin yhdeltä ruotsalaiselta tapettivalmistajalta, joka mainosti paperitapetteja historiallisilla kuoseilla. Kuoseissa ei ollutkaan mitään vikaa, mutta kun teimme mallipaloille hengittävyystestin, jouduimme toteamaan, että ruotsalaisfirman tapeteissa oli muovikalvo päällä, eli se niistä tapeteista. Pihlgren & Ritolan tapetit ovat sen sijaan ihan oikeasti paperia, joten ne ovat vielä mukana harkinnassa. Lim & Handtryckin tapettien pitäisi myös olla oikeita paperitapetteja. Toivottavasti näin on! Se selviää kun mallipalat saapuvat.

Hengittävyystestin teko on helppoa: pirskota vettä tapetille ja odota muutama minuutti. Jos vesi imeytyy tapettiin, se hengittää, jos vesi jää pisaroiksi tapetin päälle, se ei hengitä. Jännä, että näitä muovisia tapetteja myydään paperitapetteina. Kaipa ne on valmistettu paperista, mutta päälle on laitettu muovikalvo, jotta tapetoidun seinän puhtaanapito on helpompaa. 

Keittiön lattialankut saadaan sahalta näillä näkymin ensi viikolla. Lattian sävy on jo päätetty. Se löytyi eteiseen tulevasta laattalattiasta. Eteisen lattian laatat taas löytyivät vähän vahingossa, kun oltiin katselemassa kylppärin laattoja. Keittiön kalusteiden väri on vielä harkinnassa, kuten myös se tapetti… Ja voihan olla että keittiön lattian sävy menee vielä uusiksi kun oikea tapetti löytyy ja kalusteiden väri päätetään. Saapa nähdä mitä tästä tulee, mutta vakaa usko on siihen että hyvä 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s