Onnen amuletit

Hieman on remppaa tehty sisätiloissakin, vaikka ulkovuoren uusinta onkin vienyt suurimman osan ajasta. Saken kaveri kävi päivän lapiohommissa. Tulevan kylppärin ja makkarin rossipohjan alle tehdään tuuletusväli, jota talon tässä päätyssä ei ole kellarin takia ollut. Makkarista lapioimme keväällä hiekkaa pois ja sama temppu piti nyt tehdä kylppärin puolella.

Jos remppahommista pitäisi valita se kaikkein raskain homma, niin se olisi minun mittarillani ehdottomasti lapiointi. Kovvaa hommaa on se. Mutta nytpä löytyi mies, jolta lapiohommat hoituu ja tulosta syntyy!

Hiekan seasta löytyi lehmän sarvi, naisen kenkä, hevosen (?) leukaluu ja pieni, jotain kasvia sisältävä pussi. Kaikki esineet löytyivät samasta paikasta, joten ne ilmeisesti oli laitettu sinne vartavasten. Olisiko kyseessä onnen amuletit talon suojaksi? Nämä esineet pitää laittaa paikoilleen ennen uuden lattian tekoa, jotta hyvä onni seuraa taloa asukkaineen myös jatkossa 🙂

DSC02050

Yksi päivä, yksi mies ja satoja kiloja hiekkaa siirtyi talon sisäpuolelta ulkopuolelle. Tuhannet kiitokset avusta Peki 🙂

 

S/S Agnes

Iskä oli muutama viikko sitten meillä työlomalla. Pellon puoleiseen päätyseinään saatiin villat, tuulesuojalevyt ja koolaukset, joten se on nyt paneeleita ja maalipintaa vaille valmis 🙂

Aloitimme ulkovuorirempan pellon puoleisesta päädystä, koska tiedossa oli että se olisi kaikista seinistä työläin. Hirret olivat paikkapaikoin sen verran muurahaisten ja lahon syömiä että paikkauksia sai tehdä reippaasti. Muut seinät etenevät todennäköisesti nopeammin.

Päätyseinissä tarvittavat korkeat alumiinitelineet ovat vuokralla, joten päätyseinät on tehtävä valmiiksi ennen vuokra-ajan päättymistä. Eli seuraavaksi siirrytään toiselle päätyseinälle. Jännä, miten talon kaikki seinät näyttäisivät olevan keskenään erilaisia. Jokaista seinää on rempattu aikojen saatossa omana projektinaan ja sen kyllä huomaa. Pellon puoleisen seinän ulkovuori oli vuodelta 1989 ja eristeenä oli käytetty mineraalivillaa. Myös etuseinän toinen puolisko kuului samaan kategoriaan.

Talon toisesta päätystä löytyi vaakapaneelin alta yllätys, nimittäin pystylaudoitus  😛

DSCN0083.JPG

Mietimme milloin tämän päädyn ulkovuori olisi uusittu. Pystylaudoitus ei enää ollut uudenkarhea, joten edellisestä remontista voi olla aikaa. Saimme asiasta vihjeen, kun vaakapaneelin alta löytyi taideteos: puolen metrin pituinen paneelin pätkä, joka oli tarkoituksella jätetty seuraavan remontintekijän löydettäväksi. Mitään muuta virkaa sillä ei ollut. Paneelissa lukee mm. Gustav Eriksson, S/S Agnes, Mariehamn, Åland. Taiteilija on vielä piirtänyt Agnesin kuvankin 🙂

DSCN0088 (2)

Google tietää kertoa, että ahvenanmaalainen merenkulkuneuvos ja laivanvarustaja Gustav Erikson omisti Agnes-nimisen laivan vuosina 1938-1942. Kyseessä on höyrylaiva, joka oli rakennettu vuonna 1912 Rotterdamissa.

Paneelin pätkän vasemmassa laidassa on kolme nimeä, joista ei kovin hyvin saa selvää mutta voisivat olla Råtsman, Hilmes ja Östman. Olisiko niin, että nämä kolme sankaria olivat 40-luvun taitteessa tekemässä ulkovuoriremppaa Rantatöyrällä? Kun remppa on valmis, he pakkaavat kamppeensa, suuntaavat Ahvenanmaalle ja hyppäävät Agnes-laivaan, suuntanaan vaikka Saksa? Surullista on, että Agnes-laivan taru päättyi marraskuussa 1942, kun se torpedoitiin Itämerellä. Neljä miestä hukkui 😦 Paneelin oikeaan alalaitaan on kirjoitettu ja piirretty morsetusmerkeillä SOS. Olisiko ehkä kuitenkin niin, että nämä kolme merimiestä olivat joskus seilanneet S/S Agnesilla ja kuultuaan että se on uponnut, tekivät alukselle muistolaatan ja laittoivat sen seinän väliin seuraavien remppaajien löydettäväksi?

Vintin ikkuna-aukon suurennus

Ulkovuoriremppa on edennyt elokuun aikana mukavasti vaikka blogistilla on ollut kesätauko 😛 Raksalla on käynyt paljon vieraita kesän aikana ja aurinko on paistanut. Mikäpä sen mukavampaa 🙂

Aleksi kävi elokuun alkupuolella auttamassa purkuhommissa ja vintin ikkuna-aukon suurennoksessa. Vintillä on ikkunat talon molemmissa päissä. Ne ovat keskenään erikokoiset ja myös erikokoiset verrattuna alakerran ikkunoihin. Ikkunat on tarkoitus uusia ja sitä ajatellen on helpompaa, että ne ovat keskenään samankokoisia. Varmistimme Pohjois-Pohjanmaan museolta että suurennos on ok, eikä museolla ei ollut mitään sitä vastaan 🙂 Keittiössä on yksi suurempi ikkuna, mutta kaikista muista tehdäänkin sitten keskenään samankokoisia.

Ensitöikseen Aleksi jatkoi siitä mihin kesärenki-Tuomas oli jäänyt ja purki talon etuseinän hirrelle. Hirret näyttäisivät olevan kunnossa, eivätkä juurikaan vaadi paikkausta.

Sitten ikkuna-aukon kimppuun! Vanha ikkuna saa lähteä.

Laitetaanpa moottorisaha laulamaan.

Onneksi työmiehiä ei korkeanpaikankammo vaivaa tai jos vaivaakin, eivät anna sen häiritä 😉 Alas on kuitenkin pitkä matka…

DSCN0046

Miehet askartelivat vielä koolaukset ikkunan kohdalle ja avot, valmista! Kiitos Aleksi avusta 🙂

Kesärengin viimeinen lomaviikko

Sakke on pelannut tetristä paikkohirsien kanssa. Melkoista pyörittämistä ja viilaamista se on ennen kuin uudet hirrenpätkät ovat seinässä! Uusien hirsien ympärys vuorataan pellavalla. Siinä ollaankin perinnerakentamisen ytimessä: pellavarive ja tilkerauta. Siinä perinnerakentajan parhaat kaverit 😉

Tällä viikolla alkoi raksalla tapahtua kun kesärenki pääsi töihin 🙂 Tuomas alkoi purkaa talon etuseinän verhoilua. Ensin kuitenkin piti rakentaa telineet.

Kun toinen puoli on hoidettu, odottaa vuoroaan toinen puoli ja taas päästään tekemään telineitä 😛

IMG_1464

Raavainkin työmies tarvitsee välillä evästä. Jokohan me saatais joku makkaramerkki sponssaan tätä raksaprojektia…?

IMG_1475

Päätyseinään jätettiin vanhat koolaukset (eli hirsien päällä olevat puurimat) paikoilleen. Niissä on sopiva välitys ekovillalevyille, joten sama jättää ne seinään. Säästääpä työtunteja, kun koolauksia ei tarvitse uusia. Vanhaan hyvään aikaan naulat ovat olleet rautaa (siinä missä miehetkin) ja naulat ovat olleet myös riittävän isoja. Ei vie tuuli puurimaa mennessään kun se on laitettu paikoilleen niin että pysyy.

IMG_1267

Talon nurkkiin laitetaan ilmansulkupaperia (sitä samaa, mitä tuli pirtin rossipohjan päälle).

Paperin päälle laitetaan ekovillalevyjä.

IMG_1479

Villan päälle tulee tuulensuojalevy ja koolaukset. Paneeli tulee sitten koolausten päälle ja paneelin pintaan maali 🙂

DSCN0028

Voittajamaali

Maaliasia on nyt ratkennut. Keittomaali osoittautui testipalan perusteella hyväksi maaliksi hienosahatulle paneelille. Värisävykin on kohdallaan, eli Hangon keittomaali vei testeissämme voiton ja nyt 60 litraa maalia odottaa sutijaansa 🙂 Toki tarvitaan myös ne paneelit, jotka ovat tulossa parin viikon päästä (olivat tilaustavaraa). Maalaamisen osalta päästäneen suht helpolla, sillä keittomaali ei vaadi paneelien käsittelyä homeenestoaineella, koska maalissa itsessään on homeenesto. Yksi maalikerros riittää, joten seinät maalataan sitten kun paneelit on laitettu paikoilleen.

IMG_1409

Ulkovuoriremppaa

Viikko sitten raksalla alkoi ulkovuoriremppa. Se olisi tarkoitus saada tehtyä tässä heinä-elokuun aikana. Ensimmäiseksi otetaan käsittelyyn talon pellon puoleinen pääty. Telineet on pystytetty, siitä se lähtee!

20170719_160030

Ulkovuori uusitaan täysin, joten vanhat laudat ja eristeet saavat lähteä. Ensin lähtöpassit saa lautaverhous. Edellisen kerran tämän päätyn ulkovuoriremppaa on tehty vuonna 1989. Yhdestä hirrestä löytyi päiväys.

20170721_170345

Seuraavaksi poistetaan tuulensuojalevyt. Niiden alla on tässä päätyssä lisäeristeenä mineraalivillaa. Onneksi sitä ei ainakaan pitäisi olla talon toisessa päätyssä, jonka ulkovuori on vanhempaa perua.

IMG_1276

Saimme viime viikolla raksalle apuvoimia, kun Maggan perhe pyörähti pihaan asuntovainuineen 🙂 Yhteistyöllä villojen alta löytyy hirsi.

IMG_1317_kopio

Tässä osassa taloa hevosmuurahaiset ovat syöneet hirsiä jonkin verran ja muutama niistä on vaihdettava. Melko pölyistä hommaa!

Pikkuhetki tuumailua ja sitten uutta tilalle.

Ulkovuorirempan alkajaisiksi minun hommana oli purkaa talon etuseinustalla ollut kellarin sisäänkäynti. Se rakennetaan kokonaan uusiksi. Sorkkarauta pääsi töihin ja valmistakin tuli 🙂

Palanen kesäkauneutta löysi tiensä Rantatöyrään kun Ilona kävi kylässä. Maitotonkka oli kamalan likakerroksen peitossa enkä olisi ikinä uskonut että siitä saa vielä ihanan pihatien viitoittajan ❤ Kiitos avusta Maggat!

Pari karttaa

Alkuviikosta saatiin esitellä kesävieraalle Rantatöyrän tiluksia ja saarta muutenkin. Kylppärin ja keittiön välinen ovi on vähän lyhyenläntä 😛

IMG_1053

Navetassa, talosta löytyneiden, säilytettävien tavaroiden joukosta esiin pisti pari karttarullaa, jotka Sakke muisti tuoneensa navettaan talteen viime kesänä. Minä en ollutkaan noita karttoja nähnyt, joten aloimme tutkia niitä vähän tarkemmin.

Pienempi kartoista (n. 1 x 0,75 m) on vanha kunnon merikartta vuodelta 1935. Hauska juttu, että kartta ei suinkaan ole paikallisilta vesiltä vaan Kemin huudeilta 🙂 Merikartta päätyy varmasti kehyksiin ja seinälle!

Toinen kartoista on ihan reilun kokoinen. Se on värillinen ja yllättävän hyvässä kunnossa, kuten merikarttakin. Kun rullailimme karttaa auki vastaan tuli sellainen paikka kuin Mesopotamia. Vähän matkan päässä näkyi Itävalta-Unkari. Tässä vaiheessa alkoi jo oikeasti kiinnostaa mistä kartasta on kysymys ja miltä vuodelta se on.

Kartta piti aukaista kokonaan jotta asia selvisi: kyseessä on Venäjän valtakunnan kartta vuodelta 1913. Himppusta ennen ensimmäistä maailmansotaa tehdystä kartasta löytyy Venäjän valtakunta sekä muuta Eurooppaa ja Aasiaa sellaisena kuin ne olivat vanhoina hyvinä aikoina. Kokoa kartalla on kuuden hengen ruokapöydän verran.

Vuonna 1913 Suomi oli osa Venäjää, jota hallitsi Nikolai II. Suomessa ei ollut kovin hyvät tunnelmat Venäjän osalta, menossa nimittäin oli toinen sortokausi, joka alkoi vuonna 1908 ja päättyi helmikuun vallankumoukseen 1917. Suomesta yritettiin kovasti tehdä venäläinen. Wikipedia tietää kertoa ”suuresta venäläistämisohjelmasta”, jonka mukaan Suomen autonomia piti lopettaa täydellisesti ja Suomesta tehdä keskusvallan alainen maakunta. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin esti nämä suunnitelmat. Vuonna 1913 Suomen suuriruhtinaskunnasta löytyvät Sortavala ja Viipuri. Nikolainkaupunki eli Vaasa pistää silmään. Vaasa oli virallisesti Nikolainkaupunki vuosina 1855-1917.

IMG_1067

Itävalta-Unkarista piti vähän googletella faktoja. Se on ollut olemassa vuosina 1867-1918. Molempia maita hallitsi suurimman osan ajasta Habsburg-suvun keisari Frans Joosef. Itävalta-Unkari perustettiin kompromissina Unkarin ylimystön ja Habsburg-hallitsijoiden välillä yrityksenä pelastaa vanha Itävallan keisarikunta, johon myös Unkari oli kuulunut. Keisarikunta hajosi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Itävalta-Unkarin virallinen nimi oli aika napakka, jopa lyhyt ja ytimekäs: Die im Reichsrat vertretenen Königreiche und Länder und die Länder der heiligen ungarischen Stephanskrone (Valtakunnanneuvostossa edustetut kuningaskunnat ja maat ja Unkarin Pyhän Tapanin kruunun maat).

IMG_1065 (2)

Kartassa on kaksi osaa. Yläpuolella on Euroopan aluetta ja alapuolella Aasiaa Koreaan asti. Siinä näkyy Arabiaa, Persiaa ja se Mesopotamia alhaalla vasemmalla, Arabian yläpuolella 🙂

IMG_1073

Vuonna 1913

  • Suomessa oli n. 3 000 000 asukasta.
  • Norjassa naiset saivat äänioikeuden. Suomessa naiset olivat saaneet äänestää vuodesta 1906, Ruotsi seurasi perässä vuonna 1919.
  • Death Valleyssa, Kaliforniassa mitattiin maailman korkein lämpötila 56.7 °C (134 °F).
  • Harry Brearley keksi ruostumattoman teräksen Sheffieldissä.
  • Ensimmäinen Suomessa valmistettu auto Korvensuu saatiin ajokuntoon.
  • Pieni merenneito -patsas valmistui Tanskassa, Kööpenhaminassa.
  • Oikeus kielsi Pietarissa kirjailija Leo Tolstoin käsikirjoitusten julkaisemisen.
  • Ford Motor Company otti käyttöön liukuhihnan, joka vähensi auton rungon kokoamisajan 12,5 tunnista 2 tuntiin 40 minuuttiin.
  • Ensimmäinen ristisanatehtävä ilmestyi New York World -sanomalehdessä.
  • Rantatöyrällä oli ikää 62 vuotta.

Kaikki muu on turhaa paitsi puutarhanhoito

Viime aikoina raksalla ei ole kauheasti näkyvää tapahtunut, mutta asiat etenevät kuitenkin mukavasti. Porrassuunnitelma saatiin paikalliselta porrasvalmistajalta. Portaat saadaan kuin saadaankin ujutettua eteiseen, eikä niitä tarvitse laittaa esim. pirtin puolelle. Onneksi näin! Saadaan pitää pirtti sellaisena kuin se on ollut 🙂 Puuseppä kävi hakemassa kuistin ikkunat ja talon väliovet kunnostettavaksi. LVI-suunnittelija kävi pihassa ja saatiin suunnitelmat käyntiin. Monenlaista on työn alla 🙂

Eilen oltiin saaressa pihahommissa. Ihanaa kun saa touhuta omalla pihalla ja raksahommiin verrattuna mahtavaa, kun saa jonkin homman hoidettua alusta loppuun yhdellä kertaa 😉 Nyt loppuviikosta sää on suosinut saariston lapsia, mikä lämmittää kesälomalaista suuresti! Viikko on jo lomailtu ja vielä pari viikkoa olisi edessä.

IMG_0979

Isäntä innostui touhuamaan raivaussahan kanssa. Sille olikin tarvetta! Navetan seinustalla oleva juhannusruusu/sekalainen rikkaruohohässäkkä pieneni puoleen kun päästiin kunnolla vauhtiin 😛 Juhannusruusussa on kovasti nuppuja, eiköhän se siitä ala kukkimaan. Aivan juhannukseksi se ei kukkaan ehtinyt…

IMG_0990 (2)IMG_1008

Meidän pelto on vielä tämän vuoden vuokrattuna ja vuokraaja käy sen niittämässä joskus syksymmällä. Ensi vuonna voi sitten jo itse miettiä pellolle käyttöä. Saunan vieressä kasvaa syreeni. Juhannusruusu ja syreeni, siinäpä ne mun pihan toivekasvit. Niillä pärjää!

Raksalla olisi tälle kesälle tarkoitus tehdä ulkovuoriremontti ja se olisi seuraavana vuorossa. Alun perin ajatus oli tehdä ulkovuori lomarimalaudoituksella, mutta kun kävimme ajelemassa ympäri saarta talojen ulkovuoria ihmetellen, huomasimme että saaressa vallitseva tapa onkin vaakapaneeli. Meidän talossa toinen puoli on tehty rimalomalaudoituksella ja toinen vaakapaneelilla. Olemme nyt päätyneet vaakapaneeliin.

IMG_0994

Keväällä meillä oli vertailussa pari pellavaöljymaalia. Nyt ne ovat saaneet seurakseen petrooliöljymaalin ja keittomaalin. Kaikissa maalityypeissä on hyvät ja huonot puolensa. Näillä näkymin keittomaali olisi viemässä voiton, helppoutensa ja oikean sävynsä puolesta. Pitää vielä testata keittomaalia ulkovuoripaneelin pätkään ja varmistaa että maali pysyy hienosahatussa tavarassa. Maalin valmistajan mukaan näin pitäisi olla. Jos keittomaali sopii hienosahattuun paneeliin, niin hyvä. Jos ei sovi, niin mietitään sitten taas maaliasia uusiksi 😛

Kesäkauden avajaiset

Eilen oli saaressa Hailuoto-seuran järjestämät kesäkauden avajaiset. Ohjelmaa oli järkätty monenlaista. Mekin pidimme raksalta vapaapäivän ja suuntasimme kylälle kesäpäivää viettämään. Seuraksi saimme kesälomalaiset Nivalasta.

Jaana viritteli ruokopillin ja saikin hyvä saundin aikaiseksi. Sakke ja Elena innostuivat merimiespainista. Aleksi nauttii lomasta 🙂

Hailuodon Panimossa oli avoimet ovet. Panimo on rakennettu entiseen Osuuskaupan varastoon ja se on käynnistänyt toimintansa keväällä. Hienon näköinen laitos se oli! Kuulemma mukavasti on lähtenyt Panimon toiminta käyntiin ja olut on tehnyt kauppansa. Nyt onkin kelit kohdillaan olusen nauttimiseen. Kesäpäivääkin vietettiin yli parin kympin lämpötilassa 🙂

Panimon jälkeen kävimme katsastamassa entisen Osuuskaupan eli nykyisen kylätalon. Siinä toimii kahvila Pariton kuppi (lieneekö sananmuunnosekspertti ollut asialla nimeä keksimässä 😉 ). Kahvilan lisäksi kylätalolla on Luovon Puoji -niminen myymälä, jossa on myynnissä kaikenlaisia kivoja käsityöjuttuja. Toisessa päätyssä on vielä pari taidegalleriaa, Galleria Luoto ja Galleria Peräkamari. Kahvilassa myytiin kesäkauden avajaisten kunniaksi juustokeittoa. Mmm, sitä olisi kyllä voinut maistaa! Käymisen arvoinen paikka 🙂

Lammashakaan kylän keskustaan oli tullut asukkaita. Aikanaan saaressa on ollut lampaita todella paljon. Nykyään niitä ei taida olla juuri lainkaan. En ainakaan muista että olisin nähnyt yhtään näitä neljää lukuunottamatta. Historiikki lammashaan luona tiesi kertoa, että 1900-luvun alkupuolella saaressa oli parhaimmillaan 4000 lammasta eli 50 kpl/talo. Lampaat olivat saaressa vapaina eikä niillä ollut varsinaisia aitauksia. Mikkelipäivän aikaan syksyllä lampaat ajettiin rannasta kylälle päin ja silloin pidettiin saparomarkkinat (onko lampailla saparo…?). Nykyään saparomarkkinoiden aikaan lokakuun puolessa välissä pidetään supersuositut siikamarkkinat.

Eilen oli erityisen hyvä sää grillata ja niin tehtiin. Paikallisesta marketista haettiin ruokajuomaksi oman saaren olutta. Itse kun en olusista mitään tiedä niin totean vaan että maistoin, ja aivan hyvää oli 😛 Grillaukset nautittiin puovirakennuksessa mikä olikin ihanaa talven asuntovaunussa istumisen jälkeen. Puovirakennus on mukavan vilpoinen paikka kesäkuumalla!

Iltapäivästä suunnistettiin rantaan.

IMG_0806

Tyyne innostui noutamaan keppiä ja olikin meistä ensimmäinen joka heitti talviturkin. Lepsuhan ei mahaansa kastele, joten kepin hakeminen tyssäsi aina siihen kohtaan kun jaloista loppui mitta 😛 Elenakin innoistui kahlailemaan meressä.

Lopulta Elena tuumasi, että lirkkiminen saa riittää, tempaisi jo aikaslailla kastuneet vaatteensa pois ja niin Ellusta tuli se toinen talviturkkinsa heittänyt 😀 Neiti Kesäheinällä ei ollut vaihtovaatteita mukana, koska kukaan ei oikeasti ajatellut että uimassa käy muut kuin koirat. No, lainavaatteilla pärjää jos omat loppuu ❤

IMG_0857

Uintiretken päätteeksi käytiin vielä katsastamassa Marjaniemen tunnelmaa ja juotiin raksavaunussa pullakahvit. Sitten otettiin nokka kohti lauttarantaa. Huhhei, olipas mukavat kesäkauden avajaiset!

Kylmän kesäpäivän puuhaa

Huh, ei tarvinnut lähtä kömpimään talon alle. Isäntä hoiti sen homman mukisematta 🙂 Lattiankannattajat pysyvät nyt tolpillaan, kun tolppien ja kannattajien väliin laitettiin pari kiilaa.

Minä pääsin tänään oikeisiin töihin, eli lapion varteen. Talon kamarien puoleinen pää ei ole ollut tuulettuva, koska kellarin ympärys on eristetty hiekalla. Nyt me haluamme tehdä myös talon tästä päästä tuulettuvan ja siksi lapioimme hiekkaa pois kellarin ja sokkelin välistä. Tänään oli taas niin kylmä päivä, että lapiohommat olivat oikein soppeli lämpimänä pysymisen kannalta 😀

Pönttöuunin reunalta löytyi yllätys. Yksi sivu perustuksista on sortunut ja uuni on siltä sivulta tyhjän päällä 😮

Uunin alle pitää valaa betonista paikka perustuksiin. Sitä varten tehtiin puusta muotti, johon valu tehdään.

Loppukevennys-Lepsu ❤ ”Joko mää pääsen pihalle, joko?”

IMG_0702