Pirtin lattian tuunaus

Pirtin lattian vanhat lankut ladottiin paikoilleen viime syksynä. Tammikuussa ne ruuvattiin kiinni, kun ne olivat saaneet syksyn ajan kuivua ja hakea paikkansa. Ennen maalausta lattia pitää hioa ja vanhat naulanreiät paklata. Lattialankut ovat olleet käytössä viimeiset 170 vuotta joten ajan jälki on nähtävissä. Hioin lattian läpi käsihiomakoneella ja totesin, että koko lattiassa ei ole lainkaan suoraa pintaa 😀 Monenlaista kuhmua ja kuoppaa on ajan saatossa lankkuihin syntynyt. Oman aikansahan se ottaa kun käy koko lattian läpi pienellä hiomakoneella, mutta eipä tämä projekti ole tähänkään asti hätäisen hommaa ollut 😉 Oikea lattianhiomakone olisi vetänyt lankut tasaisen sileiksi ja sitähän me emme halua. Ajan kuluminen saa näkyä.

Pirtin lattia on alun perin tehty niin, että seinän vierustoilla on kiertänyt irrotettavat lankut seinän suuntaisesti. Nämä seinänvieruslankut olivat lattian purkuvaiheessa huonossa kunnossa ja jouduttiin poistamaan käytöstä. Nyt niiden tilalle tehtiin uudet. Uudet lankut tehtiin vintillä käytössä olleista lattialankuista, eli vanhaa materiaalia saatiin uusiokäyttöön. Isäntä pääsi taas lempipuuhaansa eli puusepän hommiin 🙂

Kehälankkuja sai muotoilla aikalailla, jotta ne asettuivat osaksi muuta lattiaa. Pirtin oven edustalla lattia on kulunut parisen senttiä.

Leivinuunin edessä olevat lankut olivat todella kärsineet: niissä oli palojälkiä yms. Ne heitettiin pois lattian purkuvaiheessa. Nyttemmin tilalle on tehty uusi lattia ihan uusista lankuista. Lankut ovat samaa materiaalia kuin keittiön lattia. Tämä uudisosa piti myös höylätä ja hioa sulavaksi osaksi muuta lattiaa.

Uuden ja vanhan osan väliin jäi rako, joka täytettiin liimaamalla siihen puukiila.

Olemme oikein tyytyväisiä lattiaan tässä vaiheessa 🙂 Vanhat naulojen kolot vielä paklataan ja katsotaan mitä muita pieniä korjaustoimenpiteitä tulee tehdä ennen maalausta. Joitakin kohtia pitänee liimailla, kun lankun pinnasta on lähtenyt puunsäle irtoamaan.

IMG_6514

Hommaa vielä siis riittää ennen maalausta. Maalit on kuitenkin jo tilattu. Lattia tullaan maalaamaan Kymin Palokärjen pellavaoljymaalilla. Sävyksi tulee punaruskea, käytännössä sama sävy kuin lattiassa jo on. Netistä sattui löytymään koulun päättötyö, joka oli tehty vanhojen lattioiden kunnostamisesta. Siinä oli värikartta eri vuosikymmeninä käytetyistä lattiamaaleista. Punaruskea sävy, joka pirtin lattiassa nyt on, oli suosittu 1800-luvun puolesta välistä vuosidan loppuun. Siihen kohtaan osunee ehkä myös meidän lattian alkuperäinen maalaus. Hionnan yhteydessä lankuista ei paljastunut muita maalikerroksia. Tikkurilan värikarttojen kanssa mallailimme muitakin sävyjä, mutta isännän toiveesta päädyimme lopulta alkuperäiseen väriin. Teimme testimaalauksen kolmella eri vaihtoehdolla. Valittu sävy on mallisävyistä oikeanpuoleisin.

IMG_6345

Pirtin katon maalaus

Ei niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin. Olemme hyödyntäneet tämän meidän evakkoajan tuunaamalla pirtin pintoja kuntoon. Alkuperäinen ajatus oli että maalataan pirtin katto ja lattia sitten joskus, mutta nyt kun tilanne on mikä on kylppärin takia, niin sopiva maalaushetki on nyt.

Joulukuussa hankimme muutamia kattomaalisävyjä ja mallailimme niitä pirtin kattoon. Kalkkimaali pirtin katossa lienee hyvinkin perinteinen maali, joten päätimme maalata katon hyväksi havaituilla Frenchicin maaleilla. Kuten joulukuun blogikirjoituksesta käy ilmi, meillä oli pari sävyä testissä. Kumpikaan niistä ei kuitenkaan miellyttänyt: toinen oli liian valkoinen ja toinen liian keltainen… Kokeilimme sävyttää ”liian valkoista” maalia muilla sävyillä, joita on kertynyt remppaprojektin aikana laatikollinen, mutta lopputulos ei ollut hyvä. Harmaan lisäys valkoiseen teki sävystä entistä kylmemmän ja ruskeaan taittava maali teki siitä likaisen näköisen. Emme saaneet sävyä osumaan kohdilleen. Hermothan siinä meinasi jo mennä.

Halusimme kattoon kalkkimaalin. Frenchicin sarja on hyväksi havaittu sekä keittiön kaapeissa että kylppärin allastasossa. Emme siis halunneet (eli jaksaneet) alkaa etsimään uutta kalkkimaalia joltain toiselta merkiltä. Ratkaisu ongelmaa oli pelata upporikasta ja rutiköyhää: ”liian valkoinen” sävy oli jonkin ajan jälkeen alkanut näyttää katossa jo aivan hyvältä. Ehkä se ei olisikaan loppupeleissä liian valkoinen…? Ehkä se olisikin ihan hyvä…? Ja niinhän siinä kävi, että tilasimme 25 litraa Frenchicin Whiter than White -kalkkimaalia ja päätimme että pirtin katosta tulee jäätävän hieno.

No tuliko?

Meidän mielestä tuli 😀

IMG_6513 – kopio

Mutka matkaan kylppärissä

Viimeksi kun olen blogia päivittänyt helmikuun alkupuolella muutto siinsi horisontissa ja kylppäri valmistui kovaa vauhtia. Helmikuu menikin hyvin tiiviistä raksalla ja muuttopuuhissa. Helmikuun viimeisenä viikonloppuna muutettiinkin, mutta ei sinne minne olisi pitänyt eikä kylppärikään ole vielä valmis. Mitäkö tapahtui? Selonteko lienee paikallaan.

Laatoittaja sai hommansa valmiiksi ja lattiasta tuli hieno 🙂 Toki kuvassa se kaipaa vielä puhdistusta.

20200206_133930

Kattopaneelit maalattiin kosteuden kestävällä maalilla ja kattoon tehtiin koolaukset. Paneelimaali oli jokin ihan normi rautakauppamaali, mutta en kyllä enää muista mikä… Kattopaneelit maalattiin vielä toisen kerran sen jälkeen kun ne oli asennettu paikoilleen.

Kattolistat maalattiin sillä samaisella kattomaalilla.

Allastaso maalattiin Frenchicin Al Fresco -sarjan maaleilla. Harmaa sävy on Swanky Pants ja musta Blackjack. Kaapin alaosa tulee myös mustaksi. Al Fresco -sarjan maalit ovat kosteutta kestäviä ja niitä voi käyttää esim. puutarhakalusteissa. Kaappi oli alun perin lakattu. Jälkiviisaana todettakoon, että lakkapinta olisi kannattanut hioa paremmin pois. Tason pinta pitänee käsitellä vielä vahalla tai jollakin viimeistelypinnoitteella, mikä kovettaa pinnan kunnolla. Maali itsessään tuntuu turhan pehmeältä lakkauksen päällä ja siihen tulee helposti naarmuja.

IMG_6154

Allastaso, pytty, hana ja suihku on paikoillaan. Vesiputket on vedetty ja taas useamman vuoden jälkeen, käytössä on juokseva vesi. Kylppäri alkaa jo (kahvinkeitintä lukuunottamatta) näyttää kylppäriltä 🙂

Sitten se mutka: vähän ennen aiottua muuttoa huomattiin, että kylppärin lattialämmitys ei toimi. Rikki mikä rikki. Vikapaikka ei ole vielä omista ja sähkärin tekemistä tutkimuksista huolimatta löytynyt. Emme viitsineet muuttaa omaan kotiin vielä, ennen kuin lattialämmitys on korjattu. Sen korjaaminen voi pahimmillaan tarkoittaa sitä, että lattialaatoitus ja vesieristys puretaan ja lattiaan asennetaan uusi lattialämmityskaapeli. Se olisi saneerauskaapeli, joka vedetään betonivalun päälle (eikä sisään, niin kuin alkuperäinen kaapeli). Toivottavasti näin järeisiin toimenpiteisiin ei tarvitse ryhtyä.  Mukavampi skenaario olisi, että varsinainen vikapaikka löytyy ja siihen voidaan kohdistaa korjaustoimenpiteet avaamatta koko lattiaa. Oulun seudulta löytyy asiantuntija joka on erikoistunut tutkimaan ja korjaamaan lattialämmitysongelmia. Hän tulee ensi viikolla tutkimaan tilannetta. Olisi varmasti tullut jo aikaisemmin, mutta hän sattui olemaan maaliskuussa ulkomailla lomamatkalla ja sen jälkeen pari viikkoa karanteenissa… 

Kylppärikalusteita ehdittiin asentaa jonkin verran ennen kuin lattialämmitysongelma selvisi. Asennuksia ei ole tehty loppuun asti ja esim. suikunurkka on laittamatta paikoilleen, koska vielä ei tiedetä kuinka paljon ja mistä kohtaa lattialaatoituksia pitää purkaa. Kylppärin peräseinältä löytyy oikeanpuoleisesta kaapista lämminvesivaraaja. Sen vieressä on kuivauskaappi ja sen vieressä pyykkikaappi. Matalaan kaappiin tulee integroitu silityslauta sekä pari laatikkoa. Makkarin puoleiselle seinälle tulee tason alle kodinkoneet ja tason yläpuolelle kaapit. Peilikin odottaa pääsyä allastason yläpuolelle. Peilin molemmin puolin tulee roikkuvat valot. Nekin jo odottavat asennusta. Kattovalot on jo asennettu.

IMG_6339

Muutto siis kuitenkin tehtiin helmikuun lopulla ja pääsimme muuttamaan lähellä Rantatöyrää sijaitsevaan taloon, joka oli tyhjillään. Tässä hengataan niin kauan että lattialämmitys saadaan kuntoon. Onneksi löytyi majapaikka niin nopealla aikataululla ja vielä ihan muutaman minuutin päästä raksasta! Ensi viikolla siis selviää miten lähdemme lattialämmitystä korjaamaan.

Kun reilu kuukausi sitten kun selvisi, että emme pääsekään muuttamaan omaan kotiin ja kylppärin lattialämmitys ei toimi, harmitti ihan järkyttävän paljon. Nyt kun tämä kummallinen kevät on edennyt mitä kummallisimmissa merkeissä noin niin kuin maailman laajuisessa mittakaavassa, tuntuu että tämä meidän remppaongelma onkin aika pieni juttu ja lopulta kuitenkin korjattavissa. Tsemppiä meille kaikille näinä outoina aikoina! ❤

Kylppärin laatoitus

Kylppäri on kokenut muodonmuutoksen ja alkaa näyttää jo lähes asuttavalta 🙂 Ennen laatoitusta kylppärin kahden oven karmit maalattiin ja laitettiin paikoilleen.

Altaan paikkaa tsuumailtiin ja porattiin reiät allaskaappiin allasta ja putkia varten. Kaappi maalataan Frenchicin maaleilla.

Kylppäriin tehtiin vesieristys: oven ja ikkunanpielet, nurkat, lattian ja katon raja sekä kaikki läpiviennit käytiin läpi vesieristeellä.

Lopulta oli laattojen vuoro 🙂 Laatoituksen teki ammattimies. Ennen lattian laatoitusta sekin käsiteltiin kauttaaltaan vesieristeellä.

IMG_6126

Kylppärin laatoitus on jo valmis. Pääsen napsimaan kuvia lopputuloksesta viikonloppuna 🙂 Kattoon laitetaan helmiponttipaneeli. Koolausrimat ja kattopaneelit on hankittu ja paneelit myös jo kertaalleen maalattu pirtin puolella. Viikonloppuna olisi tarkoitus laittaa katto paikoilleen. 

Ps. laatoittaja hoiti samalla myös eteisen lattian laatoituksen. Siihenkin laitettiin ensin vesieristys.

IMG_611120200206_133834

Keittiön viimeistelyä

Raksalla on menossa armoton kirivaihe. Muuttokin jo siintää näköpiirissä 🙂

Keittiön välitilaan mietittiin tapettia ja tapetti siihen tulikin. Laitetaan tuohon päälle lasi (eikä pleksiä kuten aikaisemmin mietimme). Lasi on kuitenkin kestävämpi valinta ja pysyy siistinä.

IMG_5935

Kaapistojen vetimiä metsästeltiin vähän sieltä ja täältä. Alunperin meillä oli kiikarissa kivat, mustat vetimet Bauhausista. Ne olivat kuitenkin liian kapeat jääkaapin ja pakastimen oveen. Isäntää pelotti, että ne alkavat vääntymään yms. Jostain sitten pälkähti päähän, että takorautaiset vetimät olisivat oikean väriset ja pysyisivät kuosissaan. Niinpä päädyimme sellaisiin.

Koska tämän raksaprojektin syvin tarkoitus on säätää ja värkätä niin pitihän se ottaa ja tuunata myös vetimien ruuvit! Jax Black -aine tilattiin joskus pari vuotta sitten netistä. Taisi tulla ihan Amerikasta asti. Fiilis oli sillon, että kyllähän tuommoista ainetta vielä joskus tarvii. Ja niinpä tarvikin 😀 Ruuveja liotettiin n. minuutti Jaxissa ja sitten käytettiin vesilasissa. Näin syntyy mustat ruuvit:

Tammitasot tilattiin puusepältä ilman pintakäsittelyä. Käsittely tehtiin Tikkurilan Unikkoöljyllä. Se on 100% luonnontuote. Vielä on hieman kysymysmerkki oliko tuo aine paras valinta. Pitää vielä testata kuinka tason pinta käyttäytyy veden kanssa. Öljyä on laitettu nyt kolme kerrosta. Tason väri on kolmannen kerroksen jälkeen oikein soppeli, mutta katsotaan tosiaan että onko tuo riittävä suoja vai kaipaako se vielä jotain muuta.

IMG_6088

Taso, allas ja hana on laitettu paikoilleen ja lopputulos näyttää tältä:

20200203_141202

Lattia- ja kattolistat puuttuvat vielä sekä välitilan lasi, pistorasiat ja valot. Muuten alkaa olla paketti keittiön osalta kasassa 🙂

Kylppärin välioven pidennys

Keittiön ovien vetimien asennusta odotellessa otimme työn alle kylppärin väliovet. Kylppäri on syksyn aikana levytetty kauttaaltaan.

Laatatkin odottavat jo malttamattomana paikoilleen pääsyä 😛

IMG_5590

Ennen laatoitusta kylppäriin tulee kuitenkin tehdä vesieristys ja ennen vesieritystä kylppärin väliovien karmit pitää saada paikoilleen. Tässä kohtaa siis ollaan.

Kylppäriin tulee kaksi väliovea: toinen vie kylppäristä makkariin ja toinen keittiöön. Ovia korotetaan ja niihin tehdään uudet karmit. Ensimmäisenä otettiin työn alle kylppärin ja makkarin välinen ovi. Nyt kun pirtti on tyhjentynyt keittiön kalusteista, sinne saatiin oivasti tilat puusepän verstaalle.

3,5 vuotta näissä raksahommissa on kehittänyt isännän puusepän taitoja jo sille mallille, että uudet karmit syntyvät kätevästi.

Oven pidennykseen tarvittava puumateriaali löytyi puovirakennuksesta. Jatkopala liitettiin oveen tappiliitoksella. Ensimmäinen ajatus oli käyttää liitokseen perinteisiä puutappeja, mutta niiden sijaan päädyimme tekemään liitoksen kierretangon ja epoksiliiman avulla. Kierretanko ohitti puutapit siksi, että kierretangosta voi leikat sopivan mittaisia pätkiä, kun taas rautakaupan puutapit ovat tietyn mittaisia mikä tässä tapauksessa tarkoitti hieman liian lyhyitä. Oveen ja jatkopalaan tulevat reiät porattiin tarkoituksella hieman kierretankoa isommiksi. Reiät täytettiin epoksiliimalla, kierretangon pätkät laitettiin paikoilleen ja jatkopala istutettiin niihin. Epoksiliima pystyy työstämään jonkin aikaa, mutta on kuivuttuaan kivikovaa. Tällä konstilla jatkopala saatiin asettumaan suoraan, kun rei’issä oli hieman pelivaraa.

Puristinkavalkadi piti jatkopalaa paikoillaan yön yli.

IMG_5869

Seuraavana päivänä liima oli kovettunut…

IMG_5879

… ja sen sai hiottua tasaiseksi.

IMG_5880

Toisen päädyn jatkos liitettiin samalla tavalla ja se on nyt kuivumassa. Jatkospalat ovat hieman leveämpiä kuin ovi itsessään, jotta niiden asentaminen paikoilleen ei olisi ihan millimetripeliä. Jatkopalat sahataan oikeaan kokoon oven viimeistelyvaiheessa.

IMG_5884

Oviprojektin ohessa ollaan mietitty maalia pirtin kattoon. Katto olisi mukava saada maalattua ennen kuin muuttokuorma ajetaan pihaan. Keittiön katto maalattiin pellavaöljymaalilla, joka tekee hyvin kiiltävän pinnan. Keittiöön se sopiikin hyvin ja sitä käytetään todennäköisesti myös kamarissa ja eteisessä. Pirttiin olisi kuitenkin mukava saada hieman hillitympi, mattapintaisempi katto. Testissä on ollut kaksi Frenchicin kalkkimaalin värivaihtoehtoa: seinämääliksi tarkoitettu Whiter than White (vasen testiläntti) ja kalustemaali, sävy Ivor Tower (oikean puoleinen pläntti).

Oikeanpuoleinen Ivory Tower on sävynä parempi. Whiter than White on turhan valkoinen, mutta siis nimensä veroinen 😉 Muilta ominaisuuksiltaan Whiter than White olisi kuitenkin kattomaaliksi parempi: ei valu, on peittävämpi ja vieläpä edullisempi. Taidammekin tehdä pienen tuunaustempun: sekoitetaan Whiter than Whiten sekaan hieman toista vaaleaa sävyä, joka taittaa kovimman valkoisuuden. Keittiön kaappi -projektin jäljiltä löytyy muutama purkki Frenchicin maalia, jota voi tässä hyödyntää. Katsotaanpa mitä siitä tulee kun päästään sävyjä sekoittelemaan!

Pientä säätöä

Joulukuun aikana raksahommat ovat olleet monenlaista säätämistä. Pienistä jutuista koostuu pikkuhiljaa jotain järkevää. Näin ainakin kovasti yritän itselleni hokea 😉

Sähkäri kävi päivän touhuamassa  keittiössä. Oven pieliin asennettiin valokatkaisimet, sekä kodinkoneille pistorasiat. Sähkötarvikkeet ovat Schneiderin Renova-sarjaa.

Uuni ja mikro on saatu paikoilleen. Uunin kanssa sai hieman säätää, sillä se oli kärsinyt kuljetuksessa ja toinen kylki oli läjässä. Onneksi kyse oli vain pinnan peltiosioista, joten ongelma korjaantui pienellä tee-se-itse-peltisepän taidonnäytteellä.

Keittiökalusteet odottavat vielä vetimiä. Astianpesukoneen ovi saadaan laitettua paikoilleen vasta sitten kun siihen on ensin asennettu vedin. Vetimet laitettiin tilaukseen viikko sitten ja ne saapuivat sopivasti ennen joulua. Paikoilleen asti niitä ei kuitenkaan ole vielä saatu, sillä niihin sopivat ruuvit vaativat vielä pienen metsästysretken rautakauppaan 😉 Astiakaappien alla välitilassa ei vielä ole pintamateriaalia, joten siihen ei vielä ole asennettu valoja tai pistorasioita. Samoin lattianrajan pistorasiat puuttuvat, sillä ne tullaan upottamaan jalkalistoihin. Välitilan viimeistelyä ollaan mietitty ja taidamme päätyä sähkärin ehdotukseen: tapetti ja siihen pleksi päälle!

IMG_5807

Jääkaapin ja pakastimen kalusteoviin asennettiin saranat. Koskapa ei ole ennen tullut asennettua saranoita, asenneltiin ensimmäinen kappale oven sijaan testipulikkaan.

Testiasennus sujui hyvin, kunnes huomasimme että sarana olikin vääränmallinen itse kalusteeseen… Seuraavana päivänä siis uudemman kerran rautakauppaan, oikeanmallisia saranoita ostamaan 🙂

Niinhän ne ovet saatiin lopulta asennettua ja kylmäkoneetkin siirrettyä paikoilleen. Vetimet pitää vielä asennella myös näihin kaappeihin, sekä integroida kaappien ovet kylmälaitteiden oviin. Pientä säätöä siis riittää!

 

Kodin sydämen synty

Keittiössä on alkanut tapahtua todenteolla! Tila alkaa pikkuhiljaa muuttua raksasta kodiksi. Muodonmuutos lähti liikkeelle tapetoinnista. Tai siis niistä monista alkuvalmistelutoimenpiteistä, jotka lopulta johtivat tapetointiin 😉 Ihan ensimmäiseksi huokoleijonalevyjen kiinnitykseen käytettyjen ruuvien kannat kitattiin piiloon.

Tapetiksi keittiöön tulee Pihlgren & Ritolan paperitapetti Silkkirokokoo. Ennen tapetointia seiniin laitetaan makulatuuripaperi. Sen tarkoitus on tasoittaa seinää ja helpottaa varsinaisen tapetin asennusta. Netti tiesi kertoa, että levyt kannattaa esiliisteröidä ennen paperointia, jotta levyt eivät ime itseensä enää kaikkea liisteriä makulatuuripapereista.

IMG_5531

Joissakin ohjeissa huokoleijonalevyjen saumoin opastetaan laittamaan kuittipaperia, jotta saumat eivät erotu makulatuuripaperin ja tapetin läpi. Perinnerakentamiseen liittyvissä keskusteluryhmissä on kuitenkin syksyn aikana tullut vastaan viestiketjuja, joissa kuittipaperin käyttöä ei suositella. Kuittipaperi saattaa tehdän kuprun ja erottua ikävästi paperin alta. Kuittipaperin käyttö ei houkutellut, joten jätimme sen pois, emmekä peittäneet  levyjen saumoja mitenkään.

Makulatuuripaperi on tapettirullan mitoissa myytävää valkoista paperia. Se liisteröidään paperitapetin tapaan, annetaan vettyä muutama minuutti ja laitetaan seinälle. Netissä on tullut vastaan kaikenlaisia kauhutarinoista siitä, että makulatuuripaperia ei saa pysymään seinässä millään tai se menee ruttuun ja muuta mukavaa. Hieman jännitti asennukseen ryhtyminen. Ehkä seinien esiliisteröinti auttoi asiaa, mutta paperi pysyi hyvin seinässä eikä lähtenyt irtoilemaan tms.  Liisterinä käytimme Pihlgren & Ritolan perinteistä tapettiliisteriä. Teimme liisterin ohjeen mukaan edellisenä päivänä ja se sai ässittyä yön yli. Liisteriin piti lisätä jonkin verran vettä seuraavana päivänä, jotta siitä tuli tarpeeksi notkeaa. Kaiken kaikkiaan liisteri oli aika paksua, sellaista kunnon kiisseliä. 

Makulatuuripaperin asennuksessa apuna oli tapettiharja ja muovinen lasta. Paperi asennettiin niin, että paperin ja tulevan tapetin saumat eivät mene päällekkäin. Kun paperi oli varmasti kuivunut, ylimääräinen osa leikattiin pois ikkunan ja ovien pielistä. Makulatuuripaperin asennus sujui yllättävän hyvin. Paperi asettui nätisti paikoilleen. Nurkkiin ja saumoihin sai asennuksen jälkeen lisätä hieman liisteriä, mutta yllättävän helppoa hommaa se oli 🙂

IMG_5638

Kun makulatuuripaperi oli asennettu ja se oli saanut kuivua muutaman päivän, päästiin varsinaisen tapetin kimppuun. Vaikka makulatuuripaperin asennus oli onnistunut ongelmitta, ensimmäisen tapettivuodan kanssa alkoi oikeasti jännittää…

IMG_5647

Tasolaser näytti ensimmäisen vuodan pystylinjan.

IMG_5649

Eka seinässä onnistuneesti, huh!

IMG_5650

Tapetointi sujui lopulta yllättävän helposti. Makulatuuripaperi tapetin alla helpotti asennusta. Tapetti liukui paperin päällä helposti, kun tapetin kuviointia kohdensi paikalleen. Tapetin asennusohjeissa kiellettiin muovisen lastan käyttö, joten apuna oli vain harja. Lasta olisi kai saattanut repiä tapettia. Harjalla pärjäsi aivan hyvin.

Tapetit ovat paikoillaan. Mitäpä sitten tehdään ? No, asennetaan kalusteet 😀

Keittiö alkaa jo näyttää keittiöltä. Jääkaappi ja pakastin tulevat ikkunan viereen.

Keskelle keittiötä tulee saareke. Saarekkeeseen tulee 80 senttisiä laatikoita ja apteekkarin kaappi.

IMG_5715

Kaappien ovissa oli hieman tsuumaamista, jotta ne asettuivat suoraan. Onneksi ovien saranoissa on nykyään hyvät säätömahdollisuudet. Mikäli vanhempaa sukupolvea on uskominen, näin ei ole ollut aina. Ilmeisesti kaappien ovien kohdistaminen oli about 30 vuotta sitten hieman tuskallisempi operaatio… Kaikki ei ollut ennen paremmin 😉

IMG_5717

Saarekkeeseen tulee myös liesi. Se piirrettiin tässä vaiheessa paperille, jotta nähtiin tarkalleen mihin kohtaan saareketta se asettuu. Tarkat mitat tarvittiin liesituulettimen asennusta varten. Sen paikka löytyi luotilangan avulla. Liesituuletin näyttää vielä tässä vaiheessa melkoiselta härpättimeltä, mutta eiköhän se siihen asetu, kun sähkäri käy tekemässä sähkötyöt ja tuuletin saadaan kunnolla paikoilleen.

 

Ilmanvaihtotyöt ja keittiöhommat etenee

Viikonloppuna lisättiin kanavapuhallin kylppärin ilmanvaihtojärjestelmään. Puhaltimesta lähtee kattoa kohti taipuisa haitariputki, joka näyttää vielä alkuvaiheessa hieman masentuneelta…

IMG_5395

Haitariputkeen yhdistettiin normi putken pätkä, joka päällystettiin mustalla solukumieristeellä.

IMG_5404

Kanavapuhtaminen liitoskohtia teippailtiin vielä ilmastointiteipillä tiiviiksi.

IMG_5411

Kylppärin ilmastointi on nyt sitä vaille valmis, että putken pää vedetään ulos katolle ja kiinnitetään siihen suojaksi ”piipunhattu” (tai tässä tapauksessa ”putken hattu”).

Keittiöprojektikin etenee. Kaikki kalusteet on nyt maalattu ja vahattu (iso kiitos Teresa!!!). Keittiön lattiakin on pintakäsitelty. Lattiaan tuli ensin kerros Allbäckin pellavaöljyvahasekoitusta: puolet valkoista ja puolet kirkasta. Siihen päälle laitettiin kerros Allbäckin kirkasta vahaa. Alunperin ajatus oli, että kerros valkoista&kirkasta olisi riittänyt, mutta käytännössä se ei suojannut puuta tarpeeksi, vaan lika imeytyi lattiaan. Toinen kerros pelkkää kirkasta vahaa oli ehdottomasti tarpeen ja se teki lattiasta paremman näköisenkin 🙂 Alla olevassa kuvassa näkyy ikkunan alla, suojapaperin oikeassa laidassa lankku, jossa on vasta ensimmäinen kerros valkoista&kirkasta ja sen oikealla puolella rivi lankkuja, joissa on jo kirkas vaha päällä. Kirkas vaha viimeisteli lattian 🙂

IMG_5417

Onnistuin jotenkin väistämään tämän konttaushomman… Kiitos Teresa tästäkin! 😀

IMG_5427

Valmis lattia on ilo silmälle 🙂

IMG_5428

Keittiössä hommat etenee seuraavaksi niin, että seinien huokoleijonalevyissä olevat ruuvien kannat kitataan piiloon. Sitten seiniin laitetaan makulatuuripaperi, jonka päälle tulee tapetti. Kun tapetti on seinässä, päästään kokoamaan keittiökalusteet ja asentamaan ne paikoilleen. Keittiö on siis tekemistä vaille valmis!

Viikonloppuna teimme minimuuton: muutimme taukotilat pirttiin. Asuntovaunussa kyhjöttäminen loppui nyt 😀

IMG_5436

 

 

Nurkkalaudat ja rännien syöksyt

Talon ulkoasun viimeistely jatkuu pikkuhiljaa. Syksyn aikana on asennettu talon joka kulmalle nurkkalaudat.

Ränneissä on ollut kattorempasta lähtien pienet syöksyt, jotta sadevesi ei ole valunut seinää pitkin alas. Nyt ränneihin asennettiin kunnolliset, pitkät syöksyt. Putkia leikattiin oikeaan mittaan ennen asennusta.

 

Tikkaatkin pääsivät kokoamisen jälkeen omalle paikalleen.

IMG_5192

Allekirjoittanutkin pääsi auttamaan asennuspuuhassa ja nauttimaan korkeuksista 😛

Takaapäin kuvattuna voisi jo sanoa, että meidän talo on valmis 😀

IMG_5214

Kuistikin on saanut nurkkalaudat. Se odottaa vielä syöksyjä ja ikkunoiden paikalleenlaittoa. Myös ovi menee vaihtoon 😉

LFUB0548