Valoa pimeässä

Raksalla on ollut loppusyksystä aika hiljaista. Ollaan siivottu pihaa ja viety ekovillapaalit riiheen lumen suojaan. Tuulensuojalevyt ovat löytäneet talvehtimispaikan massikan kärrystä. Tänään käytiin tekemässä lumitöitä ja muuta pientä puuhastelua. Kesärenki-Tuomas pääsi lumilingon ohjaimiin 🙂

IMG_2044

Lunta oli kertynyt ovien edustalle ihan mukavat kasat. Lapio siis heilumaan! Itse en aivan  vielä ole päässyt sinuiksi lumilingon kanssa, vaikka tänäänkin sillä ajelin. Taidanpa hankkia vanhan kunnon manuaalikolan lingon kaveriksi. Sillä pääsee oikean työn makuun ja sitten kun ei enää jaksa eikä huvita, voi lingota loput 😉

IMG_2038

Lepantteri on onnellinen kun sillä on pallo ja pihalla on lunta. Turrella kului päivä rattoisasti puoli koiraa lumihangessa palloa kaivaen. Kyllähän se pallo on tähän mennessä aina löytynytkin. Ja jos ei löydy, niin keväällä se kai viimeistään vastaan tulee 😛

IMG_2050

Massikka on ansainnut paikkansa Rantatöyrällä. Tänäänkin sille löytyi käyttöä. Meillä oli traktorin trukkipiikit viime viikonloppuna korjatteilla mökillä ja tuotiin ne nyt takaisin. Massikalla ne oli näppärä roudailla omalle paikalleen navetan taakse.

IMG_2083IMG_2086 (2)IMG_2095 (3)

Navetan ovessa on ollut ikivanha salpaviritys, joka ei ole enää pysynyt koossa tämän syksyn myrskyissä. Navetan ovet ovat saaneet kyytiä kovilla tuulilla mutta onneksi ne ovat sentään pysyneet saranoillaan. Tänään pojat askartelivat uuden salvan oveen otsalampun valossa 🙂

IMG_2104

Kyllä tulikin hyvä! Nyt pysyy ovet kiinni isommallakin myräkällä 🙂

IMG_2137

Massikka tuli taloon

Saanko esitellä Rantatöyrän uuden asukkaan: Massey-Ferguson 135 🙂

20171019_152152

Perintötraktori haettiin viikolla Keminmaalta uuteen kotiin. Mukana tuli erinäinen määrä jänniä lisäosia, mm. klapikone (jolla saa kätevästi pilkottua talven polttopuut) sekä perunan istutus- ja nostokone. Ehkä voisi laittaa koko pellon perunamaaksi kun nyt olisi pelit ja pensselit siihen hommaan 😛 Mietitäänpä kuitenkin vielä! Kaikkia lisäosia ei tämä kaupunkilaistyttö osaa nimetä, eikä käyttötarkoituksesta ole mitään käsitystä, mutta ehkäpä jossain vaiheessa nämä härpäkkeet tulevat tutuksi 😉

20171018_132258

Iskä ja kesärenki-Tuomas olivat auttamassa traktorin siirrossa. Onneksi sitä ei sentään tarvinut ajaa Keminmaalta Hailuotoon vaan nouto onnistui rekka-autolla. Samalla saatiin kaikki lisäosat toimitettua saareen. Traktori hörähti kiltisti käyntiin vaikka on ollut vuosia käyttämättä. Luotettava peli!

Kesärengiltä käyttää maataloustyöt. 🙂 Pressun alla, peräkärryssä on perintömoottorikelkka, vuosimallia -82. Kelkka ei suostunut käynnistymään, joten se vaatii vielä hieman laittoa ennen kuin päästään talvella tekemään sillä reittejä koiran ulkoilutukseen.

Kuluneella viikolla keli oli vielä syksyisen aurinkoinen. Metsä näytti kuitenkin kovasti lumiselta. Eipä se kuitenkaan lunta ole vaan jäkälää. Hailuodossa sitä riittää!

20171012_153055

 

 

Katolta katolle

Henkilönostin on meillä lainassa tämän viikonlopun. Se oli hyvänä apuna päätyseinän maalauksessa. Tänään se sai olla vielä hyödyksi pienissä kattohommissa. Talon katolta otettiin pois telineet, jotka sinne laitettiin piippujen tekemistä varten vuosi sitten. Takaseinää ei ole purettu, eikä puretakaan enää tälle ”kesälle”. Palataan asiaan sitten ensi keväänä 🙂

IMG_1751IMG_1742

Puovirakennuksen ja navetan katolta on lähtenyt pari pressujen pidikkeenä olevaa lautaa. Nekin saatiin nyt käteväksi laitettua kuntoon kun katolle pääsi helposti.

IMG_1756IMG_1761

Minä viimeistelin vielä etuseinää: purin laudat ikkunan pielistä ja poistin naulanjämät, mitä seinästä vielä löytyi. Nyt on etuseinä siinä kunnossa, että ensi viikolla pääsee tekemään koolauksia ja laittamaan villoja 🙂

IMG_1752 (2)

Etuseinän kimpussa

Talon etuseinästä toinen puoli purettiin jo kesällä. Toinen puoli on odottanut päätyseinien valmistumista. Nyt päästiin vihdoin eteenpäin purkuhommissa. Kaikkihan lähti taas liikkeelle telineiden rakentamisesta. Niiden tieltä isännän piti sahata koivun kanto maan tasalle.

Minulla kului mukavasti päivä sorkkaraudan varressa. Taas löytyi uusi liikuntamuoto jota voin suositella kaikille kanssasisarille! Monipuolisuutta hommaan toi pujottelu telineeltä toiselle koko paneelin matkalta. Kätevästi hoituu kuntosalihommat samalla kun projekti etenee 😉

20170924_145912

Vanhan paneelin alta paljastui vintin ikkunat. Ilmeisesti siitä on jokunen vuosi aikaa kun auringon valo on viimeksi niihin paistanut. Kivat pikkuikkunat 🙂

DSCN0299DSCN0293

Katon uusimiseen liittyvä sivuprojekti työllisti Sakkea. Katto tullaan uusimaan lokakuun aikana. Jos kelit menee oikein huonoiksi, kattofima uusii katon pressut ja katon teko siirtyy keväälle. Pidetään peukkuja että kattoasia saataisiin kuntoon jo syksyn päälle! Kattoprojektiin liittyen Sakke naputteli vaneerista ilmanvaihtohormien kotelot. Koteloiden päälle tulee peltisepän tekemät kuoret. Hormit laitetaan katolle kattorempan yhteydessä.

Syksy on saapunut näillekin leveyksille.

DSCN0240

Isäntä ja koira, samikset ❤

DSCN0243

 

Maalia!

Syyskuu on jo loppusuoralla. Mitäpä on raksalla tapahtunut? No. Maalattu ollaan, ainaski.

Pari viikkoa sitten saatiin tien puoleinen päätyseinä paneloitua. Seinä jäi vielä odottamaan maalausta, sillä pellon puoleiseen seinään piti saada paneelit, ennen kuin telineet piti palauttaa. Kuinka ollakaan, naulapyssy sanoi sopimuksensa irti juuri ratkaisevalla hetkellä. Pojat naputtelivat sitten paneelit seinään vanhaan kunnon manuaalityyliin. Naulapyssyllä olisi varmastikin homma saatu tehtyä nopeammin, mutta täytyypä sanoa että vasaran pauke toi raksalle sellaista aitoa talonrakentamisen meininkiä 🙂

IMG_167220170916_151614

Vihdoin päästiin maalaamaan. Sehän sujuikin yllättävän nopeasti. Iltasella aloitettiin ja seuraavana päivänä hoidettiin loppuun. Sään kanssa sai vähän jännittää: koko ajan tuntui siltä että kohta sataa. No eipä kuitenkaan satanut 🙂 Aikatauluhan meillä oli sellainen perinteinen, että lauantaina aloitettiin maalausprojekti ja sunnuntaina piti palauttaa telineet 😉 Jos ihmettelet miksi näyttää siltä että seinän keskiosassa olisi maaliroiskeita vaikka maalaus ei ole vielä siellä asti menossa niin, ehkä saattoi käydä niin, että maalipurkki tippui ylimmältä telineeltä komeassa kaaressa alas, roiskautten puolet sisällöstään jo kätevästi valmiiksi seinään. Siis ehkä 😛

Telineet palautettiin ja toinen päätyseinä maalattiin (itse asiassa eilen) henkilönostimen avulla. Kumpikin pääty on nyt sitten maalattu 🙂

 

Paneelia pintaan

Päätyseinän panelointi saatiin vauhtiin tällä viikolla. Paneelien urospontit maalattin talomaalilla ennen seinään laittoa. Ne on hyvä maalata, koska paneeli elää seinässä ja pontteihin voi tulla ajan saatossa rakoja. Maalauksen ansiosta esiin ei tule puunvärisiä paikkoja. Kokonaan paneelit maalataan vasta seinässä. Keittomaali vaatii vain yhden maalikerroksen. Ensimmäinen paneeli seinässä, siitä se lähtee!

Panelointi sujui yllättävänkin nopeasti, kun vauhtiin päästiin. Ensin tehtiin töitä yhdeltä telineeltä mutta pian alkoi olla tarvetta telineille koko seinän leveydeltä. Siinäpä saikin yhden päivän kulumaan telineitä rakentaessa 😉

20170905_132818DSCN0220

Loppuviikosta koitti hetki jolloin minun piti ylittää itseni. Minä (ehkä Euroopan korkeanpaikankammoisin ihminen) kiipesin rakkaan puolisoni pyynnöstä telineen ylimmälle tasolle ja laitoin telineen vinotuen kiinni. Voi pojat, mitä sitä ihminen tekee saadakseen talonsa valmiiksi! Kun kuukausi sitten näin tuon rakennustelineen ensimmäisen kerran, vannoin etten ikinä tule kiipeämään sille, en edes ensimmäiselle tasolle. Nyt voinkin laittaa CV:hen maininnan seinäpaneelin kiinnityksestä naulapyssyllä 5 metrin korkeudessa 😛

20170907_162146

Melkein saatiin seinä valmiiksi. Ensi viikolla jatketaan 🙂 Harmillisesti ensi viikolle luvattiin useampana päivänä sadetta. Pitää nyt katsoa päästäänkö maalaamaan vaiko mitenkä.

20170907_193052

Päätyseinän koolausta

Tämä viikko on tehty tiiviisti töitä päätyseinän kanssa. Tässä päädyssä ei ollut koolausrimoja valmiina (toisin kuin pellon puoleisessa päädyssä). Koolauksien tekeminen olikin yllättävän aikaavievä juttu. Seinä ei (yllättäen) ole aivan suora, joten koolauksien kanssa sai tehdä tosissaan käsityötä, jotta ne saatiin oikeaan linjaan. Koolauksen päälle tuleva muu ulkovuorimateriaali saadaan näin asettumaan suoraan.

Rimojen pystysuoran linjan varmistaa kuvan vasemmassa reunassa näkyvä luotilanka. Lanka oli pystysuorassa myös seinän toisessa päässä sekä parissa kohdassa vaakasuorassa koko seinän leveydeltä (esim. tikkaiden yläpuolella). Vaakalankojen avulla koolaukset saatiin seinästä katsottuna suoraan. Rimojen alapäästä piti paikoitellen veistää kirveellä puoletkin pois. Joihinkin kohtiin piti lisätä puupalikka riman alle. Koolauksien tekeminen oli viikon kovin homma. Työ ei aina etene vauhdilla kun vaaditaan tarkkuutta.

20170829_164216

Kun koolaukset oli saatu paikoilleen, päästiin eteenpäin peruskaavalla: villat, tuulensuojalevyt ja vielä toiset koolaukset paneelia varten.

Villoja ja tuulensuojalevyjäkin joutuu välillä leikkomaan mm. harjakaton muotoa mukailevaksi.

DSCN0185DSCN0170

Villojen ja tuulensuojalevyn asennusta katon rajaan, telineen keskitasolta kuvattuna 😛

Vielä koolaukset tuulensuojalevyjen päälle. Alkaa olla päätyseinä kohta paneeleita vaille valmis 🙂

DSCN0202

Allekirjoittaneella meni eilinen päivä tiiviisti vadelmapuskassa. Sitä herkkua tuntuu tänä vuonna riittävän 🙂 Viime vuonna ei näkynyt marjan marjaa ja ihmettelin että mikähän puska tuo look-alike-vadelma oikeasti on. Tänä vuonna marjoja onkin sitten viime vuodenkin edestä 😛

20170902_160059

Purkua, purkua

Päätyseinän vaakapaneelin  ja pystylaudoituksen alta löytyi hyväkuntoinen hirsi 🙂 Hirsiä on tilkitty tuohella ja kalaverkoilla.

Vaakapaneeli on niin huonokuntoista ja aivan täynnä nauloja, että se joutaa kaatopaikalle. Saimme naapurilta traktorin kärryineen lainaan lautakuorman tekoa varten 🙂 Vanhat pystylaudat säästämme, niistä voi joskus rakentaa jotain jännää.

IMG_1529

Päätyseinän purku eteni kerros kerrokselta.

DSCN0120DSCN0152

Vihdoin tuli valmista 🙂 Myös vintin ikkuna-aukko on suurrennettu.

20170822_152348

Seinä saa seuraavaksi pintaan koolaukset, villat ja tuulensuojalevyt sekä levyjen päälle koolaukset, joiden päälle tulee sitten paneeli.

Viikko sitten kävimme etuseinän toisen puolen kimppuun. Vaakapaneelin alla ei ollut mineraalivillaa, eikä pystylaudoitusta vaan sammalta ja muuta maa-ainesta 🙂 Seasta löytyi ehkä maailman suurin ampiaispesä! Onneksi se oli tyhjillään…

Uudet ulkoverhouspaneelit ovat saapuneet tontille. Eiköhän niitä päästä naputtamaan paikoilleen ensi viikolla 🙂

 

 

 

Itävallan ihmeet

Muutama viikko sitten saaressa kävi eksoottisia vieraita Itävallasta asti 😀 Sofialla olisi riittänyt intoa laittaa vaikka koko talo kuntoon saman tien! Valitettavasti tämän kertainen reissu ei ihan siihen tavoitteeseen pääsemiseksi riittänyt, mutta ensi kesänä otetaan Sohvi koko kesäksi töihin 😉

Vieraat toivat syksyn tullessaan. Uimaan ei enää tarennut mennä, mutta biitsillä riitti muuta ihmeteltävää.

Kävimme vierailulla Hailuodon kotiseutumuseossa ja sattumalta olimme liikenteessä kotiseutupäivänä. Museovierailu oli ilmainen ja opas kertoi vanhan ajan elämästä 🙂

IMG_1572

Kotiseutumuseona on Kniivilän tila. Se tunnetaan jo 1600-luvulta. Sama suku on asunut tilalla ainakin kuuden sukupolven ajan, 1740-luvulta alkaen. 1800-luvun puolen välin tienoilla maatila jaettiin ensin veljesten kesken ja sitten toinen puoli myytiin suvun ulkopuolelle. Silloin Kniivilään muodostui kahden talouden pihapiiri (niin kuin meilläkin on).

Kniivilän viimeiset asukkaat olivat naimattomat sisarukset Hanna, Eemeli ja Heikki. Kun Heikki kuoli sukunsa viimeisenä vuonna 1978, tilalle ei löytynyt perijöitä. Säästäväiset Kniivilät olivat säilyttäneet paljon vanhaa, joten valtio luovutti seuraavana vuonna talon Hailuodon kunnalle kotiseutumuseoksi. Kniivilä on suureksi osaksi pidetty samanlaisena kuin se oli sisarusten eläessä.

Oli kiva kierrellä talossa ja huomata että siellä oli paljon samanlaisia elementtejä kuin meilläkin. Erityisesti pisti silmään leveät, valkoiset listat väliovien pielissä. Kaikkeen sitä nykyään kiinnittää huomota 😛 Komeat ne listat olivat ja nyt ymmärrän miksi Sakke on sellaisia meillekin puhunut jo pitkään!

Museon pihapiirissä oli paljon erilaisia pieniä rakennuksia: kota, jossa oli pyykinpesuun tarkoitettu pata (”Mikseivät vaan käyttäneet pyykinpesukonetta?” ihmetteli Sofia), vaja hylkeenpyyntiin tarkoitettujen verkkojen säilytykseen, tietenkin savusauna, asuinmökkejä ja paljon muuta.

Ihanaa kun kävitte Luganot! ❤ Saimme esitellä tilukset ja saarta muutenkin. Samalla taas itsekin opimme paljon uutta 🙂